Hyppää sisältöön

Kulttuurin ja viestinnän koulutusta karsittiin laimeasti

Hallituksen politiikan mukaisesti kulttuurialan ja viestinnän koulutustarjontaa on jo rajoitettu heikon työllistymisen takia. Esimerkiksi viestinnän koulutuspaikkojen määrä väheni yli sadalla noin 450:een kevään ammattikorkeakoulupaikkojen yhteishaussa.

- Edelleen se voi monen mielestä olla liian runsasta tarpeeseen nähden, sanoo ylitarkastaja Mika Tammilehto opetusministeriöstä. Opetusministeriö antaa koulutuspaikkojen määrille raamit.

- Viime kädessä koulutuksen järjestäjät päättävät, minkälaista tarjontaa ne ylläpitävät ja miten ne suuntaavat. Näitä tiettyjä aloja ollaan tosiaan rajoitettu, mutta niiden puitteissa ne järjestäjät, joilla vielä lupa on, pystyvät tarjontaansa harkitsemaan, Tammilehto jatkaa.

Vaikka viestinnän koulutusta vähennettiin ammattikorkeakouluissa, medianomin opintoihin riitti silti imua: koulutusohjelmaan haki 2 750 ihmistä, eli jokaista aloituspaikkaa tavoitteli yli kuusi hakijaa. Viime vuonna hakijoita oli jokaista paikkaa kohden 5,6 hakijaa. Medianomit voivat työskennellä esimerkiksi toimittajina tiedotusvälineissä.

Tavoite vaatii kulttuurikoulutuksen rajua leikkausta

Yleisesti kulttuurialan koulutuspaikat vähenivät ammattikorkeakouluissa maltillisesti. Tänä keväänä niitä oli tarjolla 1980, mikä on vain vajaat 50 vähemmän kuin vuosi sitten.

Kulttuurialan ammattikorkeakouluohjelmiin haki lähes 9 500 ihmistä, mikä on 900 hakijaa viimevuotista enemmän.

Toisen asteen ammatillisessa peruskoulutuksessa kulttuurialan koulutus jopa lisääntyi peräti kuudella sadalla opiskelupaikalla. Haussa oli jaossa 3 800 paikkaa. Lisäys selittyy pitkälti sillä, että yhteishaussa oli mukana ensi kertaa musiikki- ja tanssialan koulutus, joihin paikan saa 550 opiskelijaa.

Hallituksen joulukuussa 2007 hyväksymässä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa ennakoidaan, että kulttuuri- ja tiedotustyö on yksi kasvavan työllisyyden aloista. Silti ohjelma asettaa tavoitteeksi, että kulttuurialalla olisi vuonna 2012 enää 2 270 ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikkaa ja 1 600 ammattikorkeakoulupaikkaa.

Ammatillisessa koulutuksessa kulttuurialan koulutuspaikkoja pitäisi leikata lähes puolella, jotta hallituksen tavoite toteutuisi. Ammattikorkeakouluistakin pitäisi karsia nelisensataa kulttuurin opiskelupaikkaa.

Suosittelemme sinulle