Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Anna Karinan vierailu peruuntui

Näyttelijä Anna Karina on perunut Suomen-vierailunsa viime hetkellä henkilökohtaisista syistä. Karina oli kutsuttu Helsinkiin ranskalaisen uuden aallon juhlanäytöksen tähtivieraaksi maanantaina.

Anna Karina
Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Peruuntumisesta huolimatta juhlanäytös järjestetään Bio Rexissä kello 18. Esitettävä elokuva on Jean-Luc Godardin ohjaama Hullu Pierrot (1965), jonka naispääosassa on Karina.

Anna Karina oli 1960-luvulla yksi ranskalaisen uuden aallon keulakuvista. Ranskalaisen uuden aallon elokuvan läpimurrosta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Läpimurtona pidetään Francois Truffaut'n 400 kepposta (1959).

Suosittelemme sinulle