Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Katainen puuttui ehdokkaan mainontaan

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on joutunut puuttumaan puolueensa eurovaaliehdokkaan mainontaan. Euroehdokas Kai Pöntisellä oli päivän Helsingin Sanomien etusivulla mainos, jossa hän vaati stoppia "sosiaalipummimaahanmuuttajille".

Kai Pöntinen
Kuva: Media-Wolf
Avaa Yle-sovelluksessa

Pöntinen mainosti myös olevansa suomalaisen elämänmuodon puolustaja. Pöntisellä on myös vastaavansisältöisiä tv-mainoksia.

Katainen on keskustellut ehdokkaan kanssa ja vaatinut tätä luopumaan kyseisistä mainoksista. Kataisen mukaan ilmoituksista saa väärään kuvan ehdokkaan ja puolueen suhtautumisesta maahanmuuttoon.

- Riskinä on, että tulkitaan kaikkien maahanmuuttajien olevan sosiaalipummeja. Sitä ei Pöntinenkään tarkoita, Katainen arvioi.

Pöntinen huomauttaa YLE Uutisille, että jos Helsingin Sanomat olisi pitänyt hänen mainostaan rasistisena, lehti tuskin olisi julkaissut sitä.

Kokoomus on viime aikoina ottanut entistä terävämmin kantaa maahanmuuttoon. Pöntinen itse sanoo, ettei hän aio kampanjan aikana enää ainakaan "terävöittää mainontaansa".

Kataisen mukaan kokoomuksesta ei ole tulossa maahanmuuttovastainen puolue.

- Tämän päivän toiminta osoittaa, että teemme kaikkemme, ettemme olisi sitä jatkossakaan, Katainen korostaa.

Katainen ei silti halua sanoutua kokonaan irti ehdokkaansa puheista. Kokoomusjohtajan mielestä rasismia lietsoo kaikkein eniten se, etteivät kriittiset äänet pääse kuuluviin maahanmuuttokeskustelussa. Myös Pöntinen pahoittelee sitä, ettei maahanmuutosta voi keskustella saamatta rasistin leimaa.

Suosittelemme sinulle