Tampereen Eteläpuiston valtaa perjantaina metallimusiikki, kun Sauna Open Air aukaisee porttinsa. Aloituspäivä on kokenut pieniä muutoksia, kun ruotsalainen Meshuggah joutui perumaan tulonsa viime tingassa sairastapauksen vuoksi. Tilalle tulee kotimainen yhte Medeia. Päälavan avaa tänään Amorphis ja illan päättää Apocalyptica.
Sauna Open Air on ylittänyt jo aiemmin tällä viikolla viime vuosien lukemat ennakkomyynnissä. Kolmipäiväisen festivaalin suurin ruuhka koetaan lauantaina, kun festivaalin pääesiintyjä Mötley Crue nousee lavalle.
Tampereelle on viikonvaihteessa odotettavissa ruuhkaisa viikonloppu, sillä Sauna Open Airin lisäksi kaupungissa järjestetään myös lähetysjuhlat, Tampereen Sävel sekä Työväen urheiluliiton TUL:n liittojuhla.
Pääkaupunkiseudulla käynnistyy puolestaan Kivenlahti Rock. Espoon Kivenlahdessa järjestettävä tapahtuma on kasvanut kolmipäiväiseksi tapahtumaksi. Kaikkiaan tapahtumaan odotetaan kolmen päivän aikana noin 12 000 kävijää. Kivenlahti Rockissa esiintyvät muun muassa Cradle of Filth, D-A-D ja Backyard Babies.
Etelä-Pohjanmaalla Lappajärvellä järjestetään Tulivuorirock, joka edellisvuosista poiketen pidetään jo kesäkuun alussa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa esiintyvät muun muassa Stratovarius, Klamydia sekä Lappajärveltä kotoisin olevan Timo Kotipellon luotsaama Kuorosota-ohjelman voittanut kuoro.