Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Kuuro Helga Stevens valittu uudelleen flaaminkieliseen parlamenttiin

Viittomakielinen Helga Stevens keräsi Belgiassa järjestetyissä paikallisvaaleissa lähes 13 000 ääntä. Äänisaalis on 12,7 prosenttia kaikista NV-A -puolueen saamista äänistä.

Helga Stevens
Helga Stevens Kuva: NV-A
Avaa Yle-sovelluksessa

Keskusta-oikeistolainen NV-A -puolue kuului vaaleissa voittajiin. Puolueen riveistä nousi flaaminkieliseen parlamenttiin kymmenen uutta edustajaa.

Stevens on aiemmin toiminut Euroopan kuurojen unionin EUD:n johtajana ja puheenjohtajana.

Helga Stevensin lisäksi maailmassa on kolme muuta viittomakielistä kansanedustajaa. Heitä löytyy Ugandasta, Nepalista ja Etelä-Afrikasta.

Suosittelemme