Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Kiinassa ei tunnisteta psyykkisiä sairauksia

Kiinassa mielenterveyshäiriöiden ja psyykkisten sairauksien tunnistaminen ja hoito ovat jääneet heikolle tolalle. Kiinalaistutkijoiden laajassa selvityksessä on nyt todettu, että kiinalaisista 13 prosenttia kärsii mielenterveyden häiriöistä ja sairauksista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa psyykkisiä ongelmia on joka neljännellä aikuisella.

Avaa Yle-sovelluksessa

Mielenterveyden häiriöihin ja sairauksiin kuuluvat mielialahäiriöt, pelkotilat, ja mm. skitsofrenia. Aiemmissa kiinalaistutkimuksissa väitettiin, että psyykkisistä sairauksista kärsisi vain 1,1 - 9,1 prosenttia kansalaisista.

Uusi, lääketieteen julkaisu Lancetissa ilmestynyt tutkimus on tehty neljässä maakunnassa (Shandong, Zhejiang, Qinghai ja Gansu). Niissä asuu 12 prosenttia Kiinan asukkaista. Otanta oli 60 000 ihmistä.

Tutkimuksen johtopäätösten mukaan kiinalaista 13 prosentia eli 173 miljonaa ihmistä kärsii mielenterveyden häiriöistä ja sairauksista. Heistä täysin vaille hoitoa tai ammattiauttajan apua jää 158 miljoonaa ihmistä. Tutkittavien joukosta kävi ilmi, että psyykkisistä ongelmista ja sairauksista kärsivistä vain viisi prosenttia oli saanut ammattiapua.

Mielenterveys on arka asia Kiinassa

Kommunistisen järjestelmän ja poliittisen vainon takia mielenterveysongelmiin suhtaudutaan Kiinassa hyvin varauksellisesti. Julkinen salaisuus on, että mónet henkiset kärsimykset ovat syntyneet esimerkiksi puhemies Maon poliittisten kampanjoiden aikana. Ihmiset eivät ole voineet kertoa silloisista tai uudemmistakaan kokemuksistaan, koska ongelmien julkistaminen paljastaisi samalla yhteiskuntajärjestelmän puutteet ja olisi suora arvostelu johtajia kohtaan.

Talouden avautuminen, koulutuksen kasvu ja opiskelijavaihto ulkomaille ovat tuoneet Kiinaankiin uutta tietoa ja avarampaa suhtautumista psyykkisiin ongelmiin. Muutakin kuin lääkeapua alkaa olla saatavilla kaupungeissa, joissa vaurastuva kansanosa voi hakeutua yksityislääkäreille. Kiinan maaseudulla avunsaanti on heikkoa, sillä valtion oma sairaanhoitojärjestelmä on käytöännössä romahtanut ja muuttunut täysin maksulliseksi.

Suosittelemme