Hyppää sisältöön

Lääninhallitus avustaa kerhotoimintaa

Lääninhallituksen rahoituksella tuetaan koululaisten iltapäiväkerhotoimintaa. Länsi-Suomen läänissä toimintaa osallistuu vuosittain yli 17 000 koululaista.

Kuva: YLE Keski-Suomi / Riikka Pennanen

Pohjanmaalla tapahtuvaa kerhotoimintaa avustetaan reilulla 90 000 eurolla. Rahalla tuetaan 3. - 9. luokkalaisten koululaisten iltapäiväkerhoja.

Jaetuissa avustuksissa on kiinnitetty erityisesti huomiota alueelliseen tasa-arvoon ja syrjäkylien kerhotoimintaan sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten kerhotoimintaan. Lisäksi on tuettu kerhoja, jotka liittyvät 3.-9. -luokkalaisten erilaisiin harrastuksiin.

Länsi-Suomen lääninhallitus myönsi tukea läänin alueelle kaikkiaan noin 400 000 euroa. Avustusta myönnettiin 221 hakijataholle ja noin 851 kerholle. Noin 17 500 koululaista osallistuu toimintaan.

Suosittelemme sinulle