Jake Nyman pitää Michael Jacksonia näkemyksellisenä muusikkona.
- Hän oli loistava laulaja ja osasi käyttää ääntään. Tähän sopii vanha fraasi, että rockissa ei ole tärkeää se, minkälainen ääni sinulla on, vaan kuinka osaat käyttää sitä. Sen lisäksi hän oli erittäin hyvä säveltäjä. Tosin lopputulokset saattavat johtua pitkälti hänen kiinteästä yhteistyöstään tuottaja Quincy Jonesin kanssa.
Jackson osasi myös haistella tuulen suuntia populaarimusiikissa, arvioi Nyman.
- Hän oli aina askeleen edellä, mutta hän ei kuitenkaan vaikuttanut trendikkäältä vaan oli pikemminkin trendsetter eli hän oli luomassa näitä trendejä. Enemmän häntä on matkittu kuin hän on matkinut muita.
Jake Nyman nostaa Michael Jacksonin merkkiteokseksi vuonna 1982 julkaistun Thriller-albumin.
- Levy onnistui yhdistämään rock- ja popyleisön, joka oli jo 1980-luvun alussa todella pirstoutunut. Monet sellaiset ihmiset, jotka eivät pitäneet Michael Jacksonista tai hänen persoonastaan myönsivät, että Thriller on loistava levy.
Michael Jackson joutui myös median pyöritykseen erikoisen yksityiselämänsä takia. Nymanin mielestä osa siitä oli kohtuutonta.
- Totta kai hän oli herkullinen maali roskajournalismille ja kyllä hän itsekin antoi aihetta kirjoituksiin, mutta kyllä hän aika kohtuutonta ryöpytystä sai osakseen. Jos ylipäätään ajatellaan supertähtiä populaarimusiikissa, niin eihän heistä yksikään ole ollut tavallinen ihminen ja kaikilla on ollut omat omituisuutensa. Michael Jacksonin kohdalla se on erityisen ymmärrettävää, sillä hän aloitti uransa jo 4-vuotiaana neljän veljensä kanssa The Jackson 5 -yhtyeessä ja 12-vuotiaana hän lähti soolouralle. Ei hän elänyt normaalia lapsuutta ja nuoruutta lainkaan.