Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Merkittävä ihmisoikeusaktivisti murhattiin Pohjois-Kaukasiassa

Venäjällä Tšetšeniasta keskiviikkona siepattu ihmisoikeusaktivisti Natalja Estemirova on löydetty kuolleena naapuritasavallasta Ingušiasta. Estemirova tutki ihmisoikeusrikoksia Tšetšeniassa. Murhan ovat tuominneet niin Venäjä ja Tshetshenia kuin EU ja Euroopan neuvostokin.

Avaa Yle-sovelluksessa

Estemirovan kollegan mukaan hyökkääjät pakottivat Estemirovan autoonsa, kun tämä oli aamulla lähdössä kodistaan pohjoiskaukasialaisen Tšetšenian pääkaupungissa Groznyssa.

Ingušian sisäministeriön mukaan Estemirova läydettiin kuolleena metsäiseltä alueelta Ingušiassa lähellä tasavallan pääkaupunkia Nazrania. Ministeriön tiedottaja kertoi, että Estemirovaa oli ammuttu lähietäisyydeltä päähän.

Murhalle laaja tuomio

Presidentti Dmitri Medvedevin tiedottaja sanoo, että presidentti on tyrmistynyt murhasta ja on määrännyt käynnistämään murhatutkimuksen.

Kremlin tukema Tshetshenian presidentti Ramzan Kadyrov on niin ikään ilmaissut tyrmistyksensä epäinhimilliseksi kutsumastaan murhasta. Hänen mukaansa murhaajat eivät hyökänneet vain avutonta naista, vaan koko kansaa vastaan. Myös Kadyrov lupaa tehdä kaikkensa murhan selvittämiseksi ja sanoo, etteivät murhaajat ansaitse armoa.

EU ja Euroopan neuvosto ovat tuomineet murhan ja vaativat syyllisten saattamista oikeuden eteen. Euroopan neuvoston pääsihteeri Terry Davis kysyy, kuinka monta Natalja Estemirovaa ja Anna Politkovskajaa täytyy tappaa ennen kuin Venäjän viranomaiset suojelevat kansalaisten ihmisoikeuksia puolustavia.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoo, että Estemirovin murha on jälleen yksi yritys vaientaa kansalaisyhteiskunta Venäjällä. Estemirovaa Amnestyn pääsihteeri Irene Khan kuvaa rohkeaksi ja innoittavaksi naiseksi, joka ei koskaan väsynyt puolustamaan toisten ihmisoikeuksia.

Estemirova keräsi tietoja Tšetšenian ihmisoikeusrikoksista

Ihmisoikeusjärjestöt ovat usein arvostelleet Venäjää Tšetšenian heikosta ihmisoikeustilanteesta. Sodista kärsineessä tasavallassa valtaa pitää kovaotteinen Ramzan Kadyrov.

Venäjä lopetti aiemmin tänä vuonna terrorisminvastaisen operaationsa Tšetšeniassa, mutta väkivaltaisuudet ovat jatkuneet naapuritasavalloissa Ingušiassa ja Dagestanissa. Natalja Estemirovan mukaan sieppaukset ovat peräti lisääntyneet Tšetšeniassa terrorisminvastaisen operaation lopettamisen jälkeen.

Natalja Estemirova oli yksi Venäjän tunnetuimman ihmisoikeusjärjestön Memorialin johtavista aktivisteista Tšetšeniassa. Estemirova oli kerännyt tietoja ihmisoikeusrikoksista alueella aina siitä asti, kun toinen Tšetšenian sota alkoi vuonna 1999.

Estemirova teki myös yhteistyötä Novaja Gazeta -lehden tutkivan toimittajan Anna Politkovskajan kanssa. Politkovskaja murhattiin Moskovassa asuintalonsa hissiin lokakuussa 2006. Tammikuussa Moskovassa murhattiin toinen Estemirovan kanssa työskennellyt Tšetšenia-aktivisti, lakimies Stanislav Markelov.

Vuonna 2007 Estemirova sai työstään Anna Politkovskaja -palkinnon, jonka jakaa Nobelin rauhanpalkinnon saaneista naisista koostuva ryhmä. Myös Ruotsin ja Euroopan unionin parlamentit ovat palkinneet Estemirovan.

Suosittelemme