Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kotkan jazzleiriläiset tarpovat Monkin ja Bakerin jalanjäljissä

16 - 60 -vuotiaat leiriläiset soittavat jatsia newyorkilaisittain. Kolmatta kertaa järjestettävä Jazz Camp -leiri käynnistyi maanantaina Kotkan Höyrypanimolla.

Avaa Yle-sovelluksessa

Yli 30 eri-ikäistä leiriläistä pääsee viikon ajan musisoimaan huippuopettajien johdolla. Leirin taiteellisena johtajana on alusta alkaen toiminut palkittu jazzmuusikko, saksofonisti Eero Koivistoinen

- Kolmas kerta toden sanoo. On todella mukavaa, että saatiin järjestettyä tämä leiri, vaikka rahoituksen suhteen olikin ensin hieman vaikeaa. Nyt tuntuu siltä, että hommalla on jonkinlaista jatkuvuutta, Eero Koivistoinen myhäilee.

Suomessa järjestetään vuosittain muutama jazzleiri ja rytmileiri. Leirillä on monenikäisiä opiskelijoita; ikärajaa ei ole haluttu asettaa. Nuorin on tällä hetkellä 16-vuotias ja vanhin yli 60-vuotias.

- Lähtökohdat ovat näin erilaisia. Me yritämme saada toimivia kokoonpanoja niin, että samantasoiset soittavat samassa ryhmässä. Se vaatii välillä hieman kompromisseja. Mutta niinhän se on "oikeassakin elämässä", että muusikot joutuvat soittamaan erilaisissa kokoonpanoissa eikä siitä mitään ongelmia ole tähän mennessä koitunut, kertoo Koivistoinen

Leirillä huippuopettajia

Eero Koivistoinen on saanut opettajiksi huippumuusikoita myös Amerikasta. Leirillä on opettajina mm. amerikkalainen basisti Ron McClure, jonka meriittilistaan kuuluu opetuksen lisäksi soittaminen mm. Thelonious Monkin ja Chet Bakerin kanssa, sekä laulaja Dean Bowman, jonka erityisosaamista on musta hengellinen musiikki.

- Ron McClure on vanha ystäväni ja opettajani Berklee College of Musicista ja Dean Bowmanin löysin, kun hän oli UMO:n solistina. Bowman opettaa mustan musiikin lauluperinnettä, kertaa Koivistoinen

Ateenasta kotoisin oleva Giorgos Kontrafouris opettaa kosketinsoittimia. Muut opettajat ovat suomijazzin kärkikaartia: rumpali Jussi Lehtonen ja kitaristi Teemu Viinikainen.

"Scrapple from the Apple"

Kotka Jazz Campin teemana on tänä vuonna New York Jazz. Kotkaa on monasti nimitetty "savolaisten amerikaksi", joten teemalla on perinteitä. New Yorkissa on edelleen runsaasti konsertti- ja jazzklubitarjontaa ja kaupungissa vaikuttaa eniten jazzmuusikkoja samalla alueella maailmassa. New York -tyylinen jazz on tunnettu lennokkaasta tunnelmastaan, vahvasta rytmistään ja soittajien korkeasta ammattitaidosta.

- Newyorkilainen jazz on pysynyt suurinpiirtein samanlaisena vuosikymmenestä toiseen, mutta musiikkibisnes on muuttunut 70- ja 80-luvuista. Ehkä jazzilla oli New Yorkissa silloin enemmän jalansijaa. Nyt media on nyt tullut tärkeämmäksi monessa asiassa ja jazzmuusikonkin täytyy osata markkinoida itseään, jos haluaa tätä työtä tehdä, toteaa Eero Koivistoinen.

Musiikkia marginaaliryhmille

Jazz on edelleen marginaaliryhmien musiikkia. Tietyt tiukat tyylilajit saattavat olla hyvinkin pienen joukon musiikkia. Toinen uusi asia on uudet mediat.

- Iso muutos on tapahtunut esimerkiksi äänilevyteollisuudessa, joka on jonkinlaisessa käymisvaiheessa. Musiikkipuolelle on tullut uusia asioita, kuten esimerkiksi MP3-soittimet eli eletään aika jännää aikaa, pohtii Koivistoinen.

Vaikka niin sanottu valtavirtajazz jyllää edelleen, niin uusia virtauksia tulee koko ajan ja niitä mahtuu edelleen mukaan.

- Jazzin idea onkin juuri se, että koko ajan tulee uutta näkemystä mukaan. Jos kaikki soittaisivat samaa ohjelmistoa suurinpiirtein samaan tyyliin, niin olisihan se aika puuduttavaa, sanoo Koivistoinen

- Pääperiaatteet jazzissa ovat kuitenkin svengaavuus ja jonkinlaiset johdannaiset 60- ja 70-luvuilta, jotka elävät vielä vahvasti. Samoin tietty improvisaatiotyyli, jossa on hieman bluesia mukana, niin kyllä siinä se valtavirtajazz pitkälti on. Tosin uusiakin "puroja" tietysti suodaan, selventää Koivistoinen.

Kurssille suurin odotuksin

Yksi kurssille osallistuvista muusikoista on Jyväskylästä kotoisin oleva rumpali Siiri Partanen, joka on soittanut rumpuja liki 9 vuotta. Partanen valmistui keväällä Jyväskylän Konservatoriosta muusikoksi.

- Jazz on musiikkia, jota mä haluan eniten soittaa. Tietysti tulee soitettua paljon muutakin, mutta jazz on lähinnä sydäntä, kertoo Siiri Partanen

Partanen kulki vanhempiensa kanssa lapsena ja nuorena Pori Jazzeilla, joten kipinä on saattanut syttyä jo siellä.

- En tiedä, tuleeko se sieltä. Löysin vain jazzmusiikin ja opettajat ovat antaneet vähän suuntautumisohjeita, hymähtää Partanen.

Viikko on edessä ja opettajina maailman huippuja. Siiri Partasen odotukset ovatkin kovat.

- Mä odotan sitä, että pääsen soittamaan bändeihin ja uusien ihmisten kanssa ja tietysti hienot opettajat olivat yksi syy tulla tänne. Kovaa treeniä on tulossa, mutta myös paljon muuta mukavaa. Jos täältä saisi vaikka jotain uusia ideoita, joista ammentaa soittamisen iloa jatkossa, päättää Partanen

Jazz Camp -09 leirin järjestäjänä toimii Kotka Jazz ry, ja hanketta rahoittavat Kotkan kaupunki ja Kotkan-Haminan kehittämisyhtiö Cursor Oy. Tukea on saatu myös ESEK:ltä eli esittävän säveltaiteen edistämiskeskukselta.

Suosittelemme sinulle