Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Tappioputki päättyi - NBA:n tähtisikermä palasi tasolleen

Miami Heat kukisti koripalloliiga NBA:ssa San Antonio Spursin kaukoheittopelinsä ansiosta pistein 120-98. Heat katkaisi kauden yhdeksännen voittonsa myötä kolmen ottelun tappioputkensa.

LeBron James.
Kuva: EPA
Avaa Yle-sovelluksessa

Heatin tähtisikermä pelasi ilman Dwyane Wadea, mutta se ei miamilaisia häirinnyt. Heat ratkaisi ottelun toisella jaksolla, jolla joukkue karkasi Spurs-miehistöltä täysin. Kolmannella neljänneksellä Heat pussitti LeBron Jamesin (33/5/10) johdolla putkeen peräti 17 pistettä.

- LeBron James oli loistava. Hän hillitsi itseään kolmannelle neljänneksellä, jolloin hän villiintyi. Se todella auttoi heitä antamaan meille turpiin. He pelasivat toisella jaksolla erittäin fyysisesti, jolle me emme voineet mitään, Spursin päävalmentaja Gregg Popovich kehui vastustajiaan NBA:n verkkosivuilla.

James kertoi hirmuvireensä syyksi jalkavamman vuoksi sivussa olleen Waden syntymäpäivän.

- En voinut pettää kaverini luottamusta hänen syntymäpäivänään. Olin alussa hieman unessa, mutta onneksi pystyin ryhdistäytymään ja pelaamaan hyvän kolmannen neljänneksen, James kertoi viitaten Waden 30-vuotispäivään.

Suosittelemme