Kreikan kulttuuriministeriön mukaan löydöt eivät osoita pelkästään, että Välimerellä harjoitettiin purjehdusta kymmeniä tuhansia vuosia aikaisemmin kuin on tiedetty, vaan että sen aikainen ihminen on ollut myös älyllisiltä ominaisuuksiltaan luultua kehittyneempi.
Aikaisempien löytöjen perusteella asutuksen on uskottu syntyneen Kreetalle neoliittisella kaudella, ennen vuotta 7 000 ennen ajanlaskun alkua. Nyt tehdyt löydöt saattavat Kreikan kulttuuriministeriön mukaan olla 700 000 vuoden takaa.