Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Metallisia savuhormeja epäillään tulipalojen aiheuttajaksi

Rakennusvalvojat patistavat tuhansia suomalaisia tarkastamaan paloriskeiksi epäiltyjä metallisia savuhormeja. Alan tutkijan mukaan viime vuosina yleistyneet kevythormit ovat voineet aiheuttaa huomattavan määrän tulipaloja. Ympäristöministeriö on aloittanut neuvottelut EU:n kanssa, että Suomen olot huomioitaisiin paremmin.

Takkatuli
Kuva: Arja Lento / Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Moni pientalon asukas meni syksyllä vakavaksi, kun selvisi, että viime vuosina yleistyneet teräksiset kevythormit voivat roihauttaa talon tuleen. Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksen mukaan etenkin kiukaan pitkä lämmittäminen lisää paloriskiä.

Mistään pienestä asiasta ei ole kyse, sillä esimerkiksi toissa vuonna metallihormi nousi 6 000 uuteen mökkiin, saunaan tai omakotitaloon. Hormien paloriskejä selvittäneen erikoistutkijan Timo Inhan mukaan yksin marraskuussa syttyi parikymmentä paloa taloissa, joissa on metallihormi.

Inha kertoo, että rahallisia vahinkoja on tullut hyvin runsaasti, ja vakuutusyhtiöt ovat joutuneet korvaamaan jopa miljoonan euron taloja.

Tilanteen yhtenä syynä on se, että metallihormeja on asennettu puutteellisilla ohjeilla. Teräshormeilta on edellytetty parin vuoden ajan EU-määräysten mukaisia CE-testeja. Niissä ei kuitenkaan ole välttämättä otettu lainkaan huomioon pohjoisia oloja kuten sitä, että talojen kattojen yläpohjissa on paksut eristeet. Eristeiden paksuus saa aikaan sen, että savuhormi ja sen ympäristö kuumenevat enemmän kuin on ajateltu.

Ainakin pääkaupunkiseudun rakennusvalvojat suosittavat nyt talonomistajia tarkastamaan vuoden 2007 jälkeen asennetut metallihormit ja välttämään tulisijan käyttöä, jos hormin asennusta ei ole tutkittu asianmukaisesti suomalaisissa oloissa.

Hormien maahantuojien ja valmistajien etujärjestö uskoo, että vain murto-osa metallipiipuista aiheuttaa ongelmia.

Ympäristöministeriö ajaa nyt EU:ssa läpi uudistusta, jonka myötä hormien CE-testauksessa otettaisiin vastedes paremmin huomioon myös Suomen saunat ja talojen paksut eristeet.

Rakennusneuvos Matti Virtanen ympäristöministeriöstä sanoo, että uusista säädöksistä on ryhdytty neuvottelemaan EU:n kanssa.

Suosittelemme sinulle