Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Viron ja Suomen välisessä sähkökaapelissa poikkeuksellinen häiriö

Viron ja Suomen välisen Estlink 1 -sähkönsiirtokaapelin yhteys on katkennut. Häiriötä korjataan paraikaa. Sen aiheuttajasta ei ole vielä täyttä varmuutta, kertoo kantaverkkoa ylläpitävän Fingridin suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen.

Avaa Yle-sovelluksessa

Estlink 1 -kaapelin yhteys katkesi torstaina iltayhdeksältä. Yhteyttä korjattiin koko perjantain ajan. Pyrkimyksenä oli saada yhteys käyttöön lauantaiaamuna.

- Vikaa on nyt selvitelty ja ihmetelty. Kaapeli itsessään on ehjä, se on lähes varmaa. Luulen, että kyseessä on laitteistovika, Fingridin suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen sanoo.

Yhteyden uudelleenkäynnistämistä hidastaa laitteiston jäähtyminen.

- Viive johtuu jäähdytysjärjestelmästä Viron päässä. Järjestelmät ovat liian kylmiä, koska ne olivat vuorokauden ajan poissa käytöstä.

Kesän katkokset aiheutti helle

Kaapeli kulkee Suomenlahden alitse Espoosta Viron Harkuun. Kaukosen mukaan kaapelin yhteyskatkokset ovat suhteellisen harvinaisia.

- Viime kesän helteiden aikana oli useita lyhyitä katkoksia, kun kuumat helteet vaikuttivat jäähdytysjärjestelmään. Nyt ongelmia ilmeisesti aiheuttaa liiallinen jäähtyminen, Kaukonen selvitti.

Estlink 1:n siirtokapasiteetti on 350 megawattia. Katkoksen aikaan sähkö oli siirtymässä Virosta Suomeen päin. Suurta vaikutusta Suomen kantaverkkoon katkoksella ei Kaukosen mukaan ole, koska siirtokapasiteetti Ruotsista ja Venäjältä päin on moninkertainen.

Toinen Suomen ja Viron välinen sähkönsiirtokaapeli, Estlink 2, sai rakentamisluvan marraskuussa, ja se on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2013 lopussa. Se lisää Pohjoismaiden ja Baltian välistä sähkönsiirtokapasiteettia tuhanteen megawattiin.

Suosittelemme