On se metka ja iankaikkinen tämä ihmisen tarve elää ikuisesti tai olla jotain edes hetken. Muutama tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua syntyneissä sumerien tarinoissa tavoitteli Gilgames ikuista elämää. Kiinalaiset purjehtivat kohti kuolemattomien saarta.
Lisäksi ikuista elämää sekä kuolemattomuutta on yritetty aikaansaada viisasten kiven ja erilaisten elämän eliksiirien avulla. Eikö Platonkin uskonut sielun kuolemattomuuteen? Mikä ihmeen sielu?
Samaa ikuisuuden ajatusta on viljelty eri tavoin kaiketi kaikissa uskonnoissa, vaikka niissä on puhuttu sielunvaelluksesta, jälleensyntymästä tai kuoleman jälkeen odottavasta iankaikkisesta elämästä tai helvetistä – aamen päälle. Buddhalaiset ovat pirteä poikkeus. He kun haluavat päästä pois tästä iänkaikkisuus-rumbasta.
Kuolemattomuuden ajatus eli tarve olla jotain ja mieluusti mahdollisimman pitkään, on siis ollut eräänlainen punainen lanka jollain ällillä ajattelevan ja taivaan äärettömyyttä hämmästelevän ihmisen oloisen olion päässä iät ja ajat.
Tätä iänkaikkisuuden huikean pitkää historiaa vasten ajateltuna olikin hämmentävää ryhtyä miettimään Andy Warholin vuonna 1968 lausahtamaa ajatusta: “Tulevaisuudessa, jokainen on maailmankuulu 15 minuutin ajan.”
Miettikääpä nyt, ennen oli tärkeää elää jollain tasolla mahdollisimman pitkään – jopa iänkaikkisesti. Warholin mukaan tuleville polville riittää, jos saa olla megajulkkis edes 15 minuuttia. Jos väität, että hän heitti kestämättömän herjan, niin katsopa ympärillesi.
Eivätkö jormat ja pipsat ottaessaan osaa BB-kisaan tai halutessaan Mestarikokiksi, Idoliksi, sotiessaan kuorojensa puolesta tai ristiinnaulitessaan itsensä, vaimonsa ja tyttärensä Tohtori Philin tai Oprahin sohvalla tavoittele edes hetkellistä kuolemattomuuden kokemusta. Niin kauan kuin näyn, kuulun tai kun minusta puhutaan, olen olemassa.
Tätä kipeää tarvetta todistaa oma olemassaolonsa ruokkivat kännykkä ja koko sosiaalinen media. Voin olla yhteydessä toiseen ihmiseen milloin ja mistä vain ja minuun saa yhteyden milloin vain. Ne todistavat, että olen olemassa – jopa korvaamaton. Kuka vaatii ensimmäisenä laajakaistat hautoihin?
Isoa tai pientä julkisuutta siis tuokiokuolemattomuutta haikailevat mielestäni myös tekstarinikkarit. Tekstaripalstat ovat nykyajan kymmenen käskyä.
Muinoin Mooses meni vuorille ja Jumala nakutti tekstiä kiviin. Mooses tuli alas ja sanoi, katsokaas, Jumalan kymmenen tekstaria. Nyt me naputtelemme näitä käskyä, ohjeita, määräyksiä suljettujen verhojen takana. Ei tarvitse kiivetä mäelle ja Jumala saan olla minä itse.
Jotkut kasaavat tekstareista ja yleisönosastokirjoituksistaan jo kirjoja. Biblia ja muu painettu sana ovat likellä Jumalaa. Netti on ikuisempaa kuin läski.
Perimmäinen kysymys kuuluu: Mitä kaikkea ihminen onkaan valmis tekemään ollakseen kuolematon, päästäkseen julkisuuteen, sillä julkisuuteen pyrkiminen on eräänlaista elämäneliksiirin keksimistä. Joka keksii kovimmat ropit, elää pisimpään.
Siis Andy Warhol, mitä tarkoitit lausahtaessasi profetian 15 minuutista. Kuinka suuri on tarpeemme päästä julkisuuteen. Toisaalta, miksi pitää tavoitella kuolemattomuutta tai 15 minuutin megajulkisuutta, eikö kohtuus riitä?
Isokynä Lindholmia lainaten “voi, kun meille riittäis pieni taivas”.