- Visualisointi tarkoittaa sitä, että kuvitellaan onnistunutta lopputulosta omassa mielessä. Eli katsotaan tavoitetta vähän niinkuin sielun silmin, sanoo Ylen Aamu-tv:n sohvalla vieraillut business coach Päivi Immonen.
Konkreettisimmillaan se voi olla vaikkapa ihannevartalon kuva jääkaapin ovessa - omilla hymyilevillä kasvoilla retusoituna.
- Alitajunta lukee kuvia. Kun kuvan näkee päivittäin, se menee alitajuntaan, ja alitajunta muistaa sen, Päivi Immonen selventää.
Työelämän valmentajana toimiva Immonen sanoo, että alitajunta käyttäytyy lapsen tavoin. Siksi siihen on parasta yrittää vaikuttaa mahdollisimman yksinkertaisin ja positiivisin keinoin.
Esimerkiksi kuva lihavasta porsaasta muistuttavamassa ylensyönnin vaaroista ei ole Immosen mukaan tehokas vaihtoehto laihduttajalle.
- Alitajunnalla ei ole hummorintajua. Se ei ymmärrä käänteistä logiikkaa, hän sanoo.
Aarrekartta tai kirje ohjaavat maaliin
Toinen konkreettinen työkalu tavoitteenmetsästyksessä on kartogille askarreltu aarrekartta, johon liimataan tavoitteita ja toiveita.
Päivi Immonen kertoo käyttäneensä karttaa apuna työttömiä valmentaessaan. He merkitsivät karttaan ihannetyönsä. Kartta pitää sijoittaa kotona siten, että sen näkee päivittäin, Immonen neuvoo.
Tavoitteita voi selkiyttää myös kirjoittamalla. Hyvä keino on rustata lennokas kirje päivästä, jolloin tavoite on jo totetunut.
- Jos haluaa vaihtaa työpaikkaa, voi kirjoittaa siitä, millaista ihannetyössä olisi, sanoo Immonen.
Visualisointia voi harjoittaa myös ilman mitään apuvälineitä. Riittää, että istuu sohvalle tai käy pitkälleen ja rentoutuu.
- Tavoitetta pitää ajatella rennossa tilassa. Kun olemme rentoja, tasapainoisia ja läsnä, luovuus toimii paremmin.
Aivoja on helppo huijata
Päivi Immonen kertoo, että uusimpien aivotutkimusten mukaan aivot eivät "tiedä", onko jokin asia todellinen. Jos vaikkapa vain kuvittelemme nostavamme kättä, samat asiat aivoissa aktivoituvat, kuin jos todella tekisimme niin.
Visualisoinnin tavoite ei ole kuitenkaan asioiden jatkuva päässäpyörittely. Siksi sitä on hyvä tehdä vain silloin tällöin.
- Sen voi tehdä vaikka juuri ennen kuin nukahtaa, unen tai valveen rajatilassa.
Immonen muistuttaa, että kaikkein tärkeintä on visualisoinnin hetkellä olla rentoutunut. Päivän töiden ja muiden askareiden lomassa aivot eivät sein sijaan ole haaveilulle otollisimmassa tilassa.