Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

We Love Helsinki on viime vuoden kulttuuriteko

Iskelmätansseja, kaupunkifestivaaleja ja muita tapahtumia järjestävä We Love Helsinki on saanut Helsingin kulttuuriteko 2010 -palkinnon. Palkintoperusteissa kiiteltiin yhteisöä erityisesti kaupunkikulttuurin haltuunotosta.

Ihmisiä We Love Helsingin tanssien pyörteissä.
Kuva: Timo Santala
Avaa Yle-sovelluksessa

Palkinnon saajan valitsi kulttuuri- ja kirjastolautakunta asukkaiden ehdotusten pohjalta. Palkittavaksi perättiin kulttuuritekoa, joka on saanut näkemään asiat uudella tavalla, muuttanut tai haastanut olemassa olevaa tilaa tai toimintatapaa.

Rakkauttaan pääkaupunkiin ylistävät nuoret urbaanit ovat mm. nostaneet perinteiset iskelmätanssit Helsingissä uudelleen pintaan, leikkineet tuntemattomien kanssa hippasta Stockmannilla ja järjestäneet muutenkin monenlaisia tapahtumia, joissa hauskaa voi pitää, vaikkei tuntisikaan väkeä entuudestaan.

We Love Helsingin nokkamies Timo Santala on onnellinen palkinnosta, kun siihen ovat voineet vaikuttaa myös kaupunkilaiset itse.

- Olen oppinut huomaamaan, että hyvän tapahtuman tekee tunnelman luominen jo etukäteen. Kun ihmiset tulevat paikalle tietäen, että nyt tapahtuu jotain hyvää, jännää, kivaa ja uutta, niin heitä on erittäin helppo villitä ja viihdyttää entisestään.

Santalan mukaan tärkeintä on, että ihmiset voivat itse osallistua eikä tapahtumat ole ylhäältä annettuja. Myös yhteisöllisyys on tärkeää.

- Usein kivoimmat asiat mitä voi tehdä esim. kesällä ei vaadi muuta kuin että kokoaa ystävät yhteen. Mutta entä jos kaikki olisi ystäviä keskenään, entä jos kaikki kaupunkilaiset on toistensa ystäviä? Se tässä on ideana, että kun suhtautuu avoimesti toisiin, voi pitää hauskaa, Santala hehkuttaa.

Tanssit tuovat lähelle

Juhannustanssit saivat Santalan mukaan alkunsa siitä, ettei Helsingissä ylipäätään tapahdu juhannuksena mitään.

- Olin itse muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa Helsingissä ja eihän täällä tapahtunut mitään. Keskellä katua voi ajella pyörällä eikä missään ole ketään, kun kaikki lähtee perinteisen juhannuksen viettoon jonnekin muualle. Sitten mietin mikä juhannukseen kuuluu ja miten sitä olisi hauska viettää Helsingissä, ja koska iskelmämusiikki on minulle vanha rakkaudenkohde, syntyi tanssit ja nyt yhtäkkiä Helsingissä onkin syy jäädä juhannuksena.

Santala tykkää myös iskelmätanssien tunnelmasta.

- Monellakin klubilla se on nykyään enemmän semmoista yksin tanssimista eikä ole niin paljoa kontaktia muihin ihmisiin. Vanhassa lavatanssikulttuurissa oli ihan ok mennä puhumaan tuntemattomalle ihmiselle ja hakea tanssimaan. Ketä vain voi hakea tanssimaan ilman taka-ajatuksia, ja totta kai voi olla myös niitä! Sehän on täydellinen tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.

Kunniamaininnat kahdelle taholle

Helsinkiläiset lähettivät kisaan kaikkiaan 664 ehdotusta lähes 200 eri kulttuuriteosta. We Love Helsingille palkintoa ehdotettiin 32 vastauksessa. Yleisön suosikki 53 äänellä oli Refugee Hospitality Club, joka verkostoi ihmisiä sosiaalisen median kautta toimimaan Punavuoren vastaanottokeskuksessa asuvien hyväksi. Runsasta kannatusta saivat myös Ylioppilasteatterin Valtuusto-näytelmä sekä Topin ja Oton lippakioski Käpylässä.

Toista kertaa jaetun Helsingin kulttuuriteko -palkinnon suuruus on 5 000 euroa.

Pääpotin lisäksi lautakunta jakoi kunniamainintoja. Ne heltisivät Helsinki Poetry Connectionin runoja ja musiikkia yhdistävälle Helsinki Poetry Jam -runoklubille sekä lapsiperheille tarkoitetulle Skidit Festareille.

Suosittelemme sinulle