- Olen tähän asti tehnyt romaaneja ja tuntenut, että olen hyvin vahvasti romaanikirjailija. Nyt näyttää siltä, että kun oppii jonkin asian ja sieltä ei näytä löytyvän enää haastetta tai uutta, huomaa miettivänsä näytelmän aihioita tai lyhyttä muotoa, kertoo kirjailija Pauliina Vanhatalo.
Kuten kolme edellistä romaania, myös uusin käsikirjoitus sijoittuu tiettyyn järjestelmään, tällä kertaa oikeuslaitokseen.
- Minua ovat kiinnostaneet tähän asti järjestelmät ja ihmisten ammatilliset yhteisöt, se miten ihminen näkee maailman. Lääkäri tai poliitikko näkee maailman eri silmin.
Julkisen ja yksityisen roolin sekoittuminen on ollut Vanhatalon tutkimusten kohteena. Kirjailija arvelee kuitenkin, että järjestelmiin pureutumiset saattanevat nyt jäädä. Uusimman kirjoittamisprosessin kautta Vanhatalo kokee löytäneensä sen, mitä alun alkaen lähti etsimään.
- Uusimmassa tarinassa olen päässyt sen ytimeen mitä itse koen, että halusin löytää. Kaikki järjestelmät ovat epätäydellisiä. Ne eivät ole ihmisen pelastus, eivätkä ne pysty kannattelemaan ihmistä, Vanhatalo muotoilee.
Vanhatalo uskoo kaikkien järjestelmien olevan vajavaisia riippumatta siitä, kuinka täydellisiksi niitä pyrkisi luomaan.
- Ihmiset, jotka samaistuvat johonkin järjestelmään tai ammattiinsa joutuvat sellaiseen pisteeseen, jossa se ei enää riitä. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että elämä osoittautuu isommaksi, kuin se yksi ammatti-identiteetti.
- Täytyy hyväksyä se, että vaikka kuinka yrittäisi tehdä työnsä hyvin ei se välttämättä pelasta itseä, eikä niitä keiden vuoksi sitä työtä tekee, Vanhatalo kertoo.
Tuomitsemista vältetään viimeiseen saakka
Pauliina Vanhatalo karttaa puhuessaan totuuslauseita. Ehdottomuus ei ole analyyttiselle kirjailijalle tyypillistä, sen sijaan hän vaikuttaa näkevän asioiden takana moninaisten syiden kirjon.
- Kun miettii vaikka kirjan ratkaisua, voisi siihen antaa aika helppojakin syitä, syitä jotka voisi itse moraalisesti tuomita tai nousta niiden yläpuolelle, väittää että olisi viisaampi. Minusta on hyvä mennä sellaiselle alueelle, jossa samaistuu henkilöihinsä siinä määrin että ajattelee, ettei itsekään olisi ehkä pystynyt toimimaan toisin.
- Silloin siinä on jonkinlainen myötäeläminen, jonka kautta lukijakin voisi mahdollisesti ymmärtää ihmistä tai toimintatapaa enemmän.
Pauliina Vanhatalolle ominaista on jättää tilaa erilaisille tulkinnoille ja tavoille. Vanhatalo listaa pyrkimyksen ymmärtää romaanien henkilöiden tekemisiä kirjailijalle tärkeäksi työvälineeksi.
- Tuomitsemalla ja arvottamalla ihmisten tekoja saa yleensä aikaan aika huonoa tekstiä.
- Olen miettinyt paljon, että missä määrin ihmislaji kaikkine heikkouksineen on sellainen, että on oikein aina pyrkiä ymmärtämään. Että onko ymmärtäminen tai se, ettei halua tuomita yhtään mitään heikkous, pitäisikö pyrkiä tekemään sellainen raja, että tätä en saa ihmisessä ymmärtää, kirjailija kertoo.
Vanhatalo ei ole toistaiseksi joutunut näitä rajoja piirtämään.
- Ehkä he ovat olleet sen verran turvallisilla moraalialueilla, että heitä on hyvin mielin halunnut ymmärtää.
Tiedonjanoinen kirjailija ammentaa uteliaisuudestaan
Pauliina Vanhatalo myöntää olevansa kirjailijana pitkälle uteliaisuuden ajama.
- Pääasiallinen mielenkiinto kirjoittamisessa on ollut se, että sen kautta saa tutustua erilaisiin ilmiöihin, eikä tarvitse hankkia viittä kertaa uutta ammattia oppiakseen jonkun ympäristön toimintatavan. Sen sijaan voi hyödyntää sitä omaa uteliaisuutta ja tiedonjanoa niihin teksteihin.
Uteliaisuus kohdistuu tällä hetkellä työn alla olevaan näytelmäkäsikirjoitukseen.
- Kirjailijana sitä on siitä onnekas, että se mielenkiinnon kohde tai tapa tehdä sitä työtä voi vaihtua aika paljonkin. Kirjailijan ammatti on siitä antoisa, että se mukautuu ihmisen kiinnostuksen ja taitojenkin mukaan.
Utelias kirjailija on opiskellut luovan kirjoittamisen opintojen ja useiden humanististen sivuaineiden lisäksi aikoinaan myös musiikkia. Vanhatalon mukaan kirjailijan ja laulajan työtä yhdistää ilmaisemisen, sekä kauneuden ja rytmin muodon ilo.
- Musiikin harrastaminen on antanut kauhean paljon kirjailijan työhön, se opettaa muotojen ja rakenteiden tajua ikään kuin vaistonvaraisessa muodossa. Välillä edelleen näen unia siitä, että olen konserttilavalla laulamassa. Siihen ei lahjat ehkä tosielämässä kuitenkaan riitä, kirjailija arvelee nauraen.
YLE Oulun nuoria pohjoispohjalaisia naiskirjailijoita esittelevässä sarjassamme esittelemme joka tiistai yhden kirjailijan. Esittelyvuorossa oleva kirjailija saa esittää joka viikko yhden mieltä askarruttavan kysymyksen seuraavan viikon kirjailijalle.
Edellisellä kerralla Heli Slunga esitti Pauliina Vanhatalolle kysymyksen:
Mikä olisit, jos et olisi kirjailija ja miksi?
- Olen siinä mielessä utelias, että minun on vaikea kuvitella jotain toista ammattia, joka pitäisi mielenkiintoa pitkään yllä. Ehkä olisin joku sarja- tai pätkätyöläinen, kouluttautuisin aina välillä johonkin uuteen ammattiin. Jos olisi ollut enemmän lahjoja, minusta olisi saattanut tulla laulaja. Jos taas olisi ollut vähän enemmän luottamusta akateemisuuteen, olisi minusta saattanut tulla tutkija.