Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Silta Tanskasta Saksaan muuttaakin meren alle

Tanska rakentaa merenalaisen tunnelin Saksaan, kertoo Deutsche Welle. Yhteydellä tavoitellaan kolmen tunnin matka-aikaa Hampurin ja Kööpenhaminan välille. Alun perin Fehrmarnin salmen yli piti tulla 19 kilometriä pitkä silta, mutta tanskalaisviranomaiset katsoivat tunnelin turvallisemmaksi ja vihreämmäksi vaihtoehdoksi.

Avaa Yle-sovelluksessa

Hankkeen kustannusarvio on 5,1 miljardia euroa. Rakennustöiden pitäisi päästä vauhtiin 2014, ja käyttöön se voitaisiin tällä aikataululla vihkiä 2020.

Tanska on suostunut maksamaan tunnelin yksin, koska siitä on huomattavasti suurempi etu Tanskalle kuin Saksalle. Kustannusapua se pyrkii kuitenkin saamaan EU:lta sekä aikanaan tunnelin tullimaksuista.

Saksa ja Tanska sopivat tie- ja rautatieyhteyden rakentamisesta kolme vuotta sitten.

Suosittelemme