Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Rallilegenda Mikkola pääsi Hall of Fameen

Rallilegenda Hannu Mikkola on saanut tunnustuksen mittavasta urastaan. Rallin MM-sarjan vuonna 1983 voittanut Mikkola on valittu rallin kansainväliseen Hall of Fameen yhdessä saksalaisen Walter Röhrlin kanssa.

Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikkola voitti yli 20 vuotta kestäneellä aktiiviurallaan muun muassa Jyväskylän suurajot peräti seitsemän kertaa. Viimeisen kerran Mikkola kisasi Jyväskylässä vuonna 1993 51-vuotiaana.

Hän saavutti arvostusta voittamalla MM-ralleja niin pienitehoisilla kuin kaikkien aikojen tehokkaimmilla autoilla. Hänen uransa huipentui vuonna 1983, jolloin hän valloitti rallin maailmanmestaruuden Audilla.

Mikkolan kanssa yhtä aikaa rallitähtien galleriaan valittu Walter Röhrl oli rallin ensimmäinen kaksinkertainen maailmanmestari. Hän on myös yhä kaikkien aikojen menestynein saksalainen rallikuljettaja. Hän valloitti rallin MM-tittelin vuosina 1980 ja 1982.

Suosittelemme sinulle