Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Hallitusryhmät marssivat ulos suuresta valiokunnasta

Eduskunnan suuren valiokunnan kokous päättyi perjantaina sekavaan hämmennykseen. SDP epäili, että hallitus haki valtuuksia kahdeksan miljardin euron uusiin takauksiin Euroopan talouden vakauspakettia varten. Hallituspuolueiden valiokuntaryhmät marssivat kokouksesta ulos, jolloin kokous ei ollut enää päätösvaltainen.

Suuri valiokunta kokoontuu eduskunnassa.
Suuri valiokunta kokoontui eduskunnassa perjantaina. Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Ennen ulosmarssia opposition edustajat olivat SDP:n johdolla yrittäneet käyttää hyväkseen tilapäisesti valiokunnassa saamaansa enemmistöasemaa ja kirjata valiokunnan kannaksi kriittisen lausuman ehdotuksesta Euroopan uudeksi vakausjärjestelmäksi ja nykyisen vakauspaketin laajentamiseksi. Alun perin SDP:n tarkoitus oli jättää asiasta vastalause, jonka valiokuntakäytännön mukaisesti tekevät vähemmistöön jääneiden edustajat.

Lopputulos oli, että suuri valiokunta ei lausunut mitään evästystä valtiovarainministerille ensi viikon ministerien talouskokouksiin.

SDP:n edustajat epäilivät, että suuren valiokunnan mielipiteen turvin hallitus voisi käydä alustavia neuvotteluja Euroopan talouden pysyvistä vakausmekanismeista ja vakausrahaston Suomen vastuiden mahdollisesta kaksinkertaistamisesta 16:een miljardiin euroon.

SDP epäilee jo miljardien eurojen uusia sitoumuksia

- Hallitus on pyytämässä valtuuksia asialle, josta meillä ei ole riittävästi tietoa, sanoo SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen.

- Siinä on kysymys miljardien eurojen uusista sitoumuksista, jotka potentiaalisesti voivat laueta meille. Meillä on täysin riittämättömästi tietoa tehdä päätöksiä ja antaa hallitukselle mandaattia ensi viikolla neuvotella asiasta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mukaan keskustan ryhmälläkään ei kuitenkaan ole valmiuksia antaa lupaa uusiin takauksiin.

- Euroalueen vakaudesta pitää huolehtia ja prosessi on käynnissä. Neuvotella pitää, kunhan ei anneta uusia sitovia lupauksia ilman uusia päätöksiä Suomessa.

Katainen: eri näkemyksiä, mutta kuulemisessa ei poikkeavaa

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä valiokuntakuulemisessa ei ollut mitään poikkeavaa. Katainen sanoi, että valiokuntasalissa esitettiin erilaisia näkemyksiä. Katainen ei nähnyt asiassa ongelmia.

Suuren valiokunnan puheenjohtajan, Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan kysymys ei ollut neuvotteluvaltuuksista, koska varsinaisia esityksiäkään ei ole olemassa.

- Kysymys oli enemmänkin siitä, miten tätä jatkokäsittelyä painotetaan.

- Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että eduskunta ei voi antaa kannanottoja ennen kuin sillä on esityksiä tiedossa ja ennen kuin niitä on voitu asianmukaisesti arvioida.

Tuomioja: Valmistelua normaalin päätöksenteon ulkopuolella

Puheenjohtajallakin on huomautettavaa Euroopan unionin vakausjärjestelmän kehittelystä.

- Euroopan unionissa valmistellaan isoja asioita täysin normaalien päätöksentekovalmistelujen ulkopuolella. Se ei ole oikea tie.

Valiokunnassa oli myös kiistaa, koska vakausjärjestelmää pitäisi käsitellä eduskunnan suuressa salissa koko eduskunnan kesken.

Kuuleminen liittyi euroryhmän ja unionin valtiovarainministerien seuraavaan kokoukseen maanantaina ja tiistaina. Kokouksissa ei ole tarkoitus tehdä jäsenmaita sitovia päätöksiä vaan keskustella euroalueen vakaudesta.

Hallitusryhmien edustajat paheksuivat vasemmisto-oppositiota ja syyttivät sitä parlamentaaristen pelisääntöjen rikkomisesta. Hallitusryhmien edustajat tarkoittivat, ettei parlamenttityön sujuvuuden takia ole herrasmiesmäistä yrittää käyttää tilapäisesti syntyviä sattumaenemmistöjä hyödyksi. Sattumaenemmistöllä syntyneet päätökset voisi seuraava kokous kuitenkin muuttaa toisiksi vakiintuneen enemmistön äänin. Hallituspuolueilla on valiokunnissa yleensä edustajien enemmistö.

Suosittelemme