Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Lisäainekohu innostanut lähiruokaan

Luomu- ja lähiruokakauppiaat ovat seuranneet ruokien lisäaineuutisointia tyytyväisenä. Vihdoinkin suomalaiset ovat vaatimassa vaihtoehtoja, sanoivat Aamu-tv:ssä vierailleet yrittäjät.

Avaa Yle-sovelluksessa

Teollisen ruuan mukana elimistöön kulkeutuva 6 - 7 kilon lisäainemäärä on havahduttanut kuluttajat miettimään ruokatottumuksiaan. Pienten kauppojen rappiotila on taittumassa, ennustaa Helsingissä Eat&Joy Maatilatoria pyörittävä Aki Arjola.

- Vaihtoehtojen vähyys on ollut viime vuosikymmeninä suurin ongelma, hän sanoo.

Raumalaisen Ruokapuoti Lumon hyllyillä ovat kaikki ostajan tarvitsemat ruoka-aineet: leipää, lihaa, vihanneksia ja juureksia, viljaa ja maitotuotteita. 60:n neliön putiikkiin on ahdettu 1 000 eri tuotetta.

- Moni kauppaan tuleva ihmettelee tuotteiden määrää, raumalaisyrittäjä Tero Suhonen sanoo.

Aki Arjola vannoo käsittelemättömän maidon nimiin. Maatilatorin hittituote on alkuperäiskarjan käsittelemätön maito. Se on peräisin maan ainoalta raakamaitotuottajalta.

Kuinka kaukana lähiruoka tuotetaan

Pastoroimaton ja homogenisoimaton hittimaito tuotetaan Varsinais-Suomessa Laitilassa. Onko se enää helsinkiläisille lähiruokaa?

Varsinaisesta lähiruuasta ei näin alkuvaiheessa kannata edes puhua Aki Arjolan mukaan.

- Ensin pitää tukea ja tuoda esille pientuotantoa maan laajuisesti. Vasta, kun sitä on riittävästi voidaan perustaa kauppoja, Arjola sanoo.

Samoilla linjoilla on myös raumalaisyrittäjä. Hänkin suosii pientuottajia.

Miesten mielestä lähiruoka -termiä käyttääkin nykyisin ruokateollisuus, jonka mukaan kaikki Suomessa tuotettu ruoka on lähiruokaa.

Kaikki ei ole luomua

Raumalaiskaupassa tärkeintä on mahdollisimman käsittelemätön ja lisäaineeton ruoka. Tero Suhonen pyrkii hankkimaan kaupassa myytävän ruuan mahdollisimman läheltä. Koska kotimaista tavaraa on niukasti, Lumossa myydään myös ulkomaista luomuruokaa.

Maatilatorilla on 250 tuottajaa, mutta tämä ei ole Arjolan mielestä ongelma. Jakeluketju toimii hyvin. Yrittäjä toivoo kuitenkin, että tuottajat voisivat ajan oloon myydä tuotteensa itse. Hän toivookin käsittelemättömästä ruuasta kivijalkakauppojen uudistajaa.

Raumalaiskaupasta kysellään paljon ruuan valmistusvinkkejä. Myös ruoka-aineiden laadusta kysellään. Tärkeänä yrittäjät pitävät sitä, että pientuottajat liittävät tuotteisiinsa puhelinnumeronsa. Tuotteiden alkuperästä voi kysellä suoraan tuottajilta.

Suosittelemme