Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Kirjansitojamestari sitoo kirjan kuin kirjan

Lohjalainen kirjansitojamestari Esko Salonen on sitonut kirjoja ammatikseen vuosikymmenet. Erikoisimmissa opuksissa kasaamiseen avuksi on tarvittu kymmeniätuhansia nauloja.

Esko Salonen esittelee sitomaansa kirjaa.
Esko Salonen esittelee sitomaansa kirjaa. Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Esko Salosen edessä pöydällä makaa kirja, joka painaa kilokaupalla. Valokuvaaja Vidar Lindqvistin elämäntyöstä kertova kirja on melkoinen järkäle. Leveyttä opuksella on lähes 40 senttimetriä ja korkeuttakin 25 senttiä.

- Kun se kirja on painettu hyvälle taidepaperille, siitä tulee se paino. Tälläisellä kirjalle on ominaista, että sitä ei voida neuloa kokonsakaan puolesta, joten se joudutaan naulaamaan. Tähän painokseen on käytetty 24 000 naulaa. Ja kun puhutaan paperin naulaamisesta, se on paljon vaikeampaa kuin naulaisi puuta, Salonen selittää.

LIndqvistin elämäntyötä luotaavaa eeposta painettiin ja sidottiin pari tuhatta kappaletta. Salosen perheyritys sitoo kirjoja tuhansien kappaleiden painoksista aina yksittäisiin, taidesidottuihin kirjoihin saakka. Vaativimmat sidontatyöt kirjansitojamestari tekee alusta loppuun asti itse. Tälläisia ovat esimerkiksi taidekirjat, jotka tehdään alusta loppuun käsityönä.

- Kirja neulotaan käsin, laitetaan aineisto oikeaan järjestykseen, tehdään selän liimaustyöt ja valmistetaan nahkakansi. Sitten muun muassa nämä kirjan pää- eli kapiteelinauhat on punottu käsin.

Vuosikymmenten kokemus

Esko Salonen aloitti kirjansitojan työt jo vuonna 1960. Vuonna 1972 Salonen sai Suomessa harvinaisen kirjansitojamestarin arvonimen. TIttelin eteen pitää tehdä kovasti töitä.

- Ei meitä Suomessa montaa ole. Se vaatii satoja, tuhansiakin tunteja omaa aikaa, mitä minäkin olen käyttänyt näiden oppitöiden tekemiseen.

Esko Salosen yriityksessä kirjoja sitovat myös Salosen vaimo ja poika. Käsin sidottujen kirjojen lisäksi firma tekee tuhansienkin kirjojen painoksia. Yrityksen raskas koneisto näyttää olevan suoraan 70-luvulta, mutta koneet toimivat yhä moitteettomasti. Kirjansitojamestarillakin työintoa on yhä vaikka uraa on takana jo reilut puoli vuosisataa.

- Vaikka teen edelleen yhdestä kirjasta tuhansien kirjojen painoksiin, jokainen kirja on tavallaan yksilö. Laadullisesti hyvän tuotteen tekemisestä saa edelleen niin hyvää mielihyvää.

Suosittelemme sinulle