Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Syyttäjä: Hiihdossa venäläinen doping-ohjelma

Suomen maastohiihdon johdon syytetään olleen 90-luvulla mukana ohjelmassa, johon liittyi kiellettyjen aineiden käyttö. Hiihdon doping-jutun syyttäjän mukaan Venäjältä tuotu valmennusohjelma tähtäsi menestykseen Naganon olympiakisoissa.

Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Julkisuuteen on putkahdellut jo pitkään väitteitä maastohiihdon 90-luvun niin sanotusta farmakologisesta ohjelmasta, johon kuuluivat kielletyt aineet. Hiihtoväki on tuskin muistanut moista hanketta, mutta poliisin esitutkinnan mukaan on syytä epäillä, että Venäjältä tuotu ohjelma oli Suomen hiihdossa ja hiihtoliitossa useiden henkilöiden tiedossa.

Esitutkinnan mukaan päätähtäin oli menestys Naganon olympialaisissa 90-luvun lopulla. Poliisi epäilee, että ohjelmassa mainittuja kasvu- ja EPO-hormoneja on tuolloin myös käytetty.

Hiihdon doping-jutun syyttäjän mukaan ohjelmaan osallistuivat 90-luvulla entiset hiihto-johtajat Jari Piirainen, Pekka Vähäsöyrinki ja Antti Leppävuori. Entinen valmentaja Kari-Pekka Kyrö väittää, että raha kulki Venäjälle Jari Piiraisen kautta.

- Jari osallistui, muistan näköhavaintoja. Hän tapasi niitä venäläisiä siellä farmakologisen immunologisen projektin yhteydessä Vuokatissa. Hän on varmasti organisoinut siihen liittyviä maksuja, Kyrö sanoi poliisikuulustelussa.

- Ja mielestäni Jarilla on täydellinen tietoisuus epon, kasvuhormonin ja plasmaekspansion suhteen siitä, että missä suomalainen hiihto on mennyt, Kyrö kuvaili.

Piirainen ja muut hiihdon ex-johtajat kiistävät väitteet ja sanovat, etteivät tienneet ohjelmasta 90-luvulla. Yksi ex-johtajista totesi kuulusteluissa, että ohjelma ei ole voinut olla missään tapauksessa suomalaisten käytössä, koska kukaan ei voi olla niin tyhmä.

Suosittelemme sinulle