Psykoterapia on mielen hoitamista keskustelun avulla. Terapiassa haetaan apua muun muassa masennukseen ja ahdistukseen sekä ihmissuhdeongelmiin. Hoitomuotoon on mahdollista hakea Kelalta tukea, mikäli täyttää tuen myöntämisperusteet.
Viime vuonna määrärahat riittivät tuen maksamiseen noin 16 000 henkilölle. Useina vuosina osa hakemuksista on hylätty pelkästään määrärahan loppumisen vuoksi. Tämän vuoden alusta korvaus on myönnetty lakisääteisesti kaikille edellytykset täyttäville.
- Asiakasmäärät ovat lisääntyneet muutoksen jälkeen noin 9 prosenttia. Muutaman kuukauden päästä tiedämme sitten pidemmällä aikavälillä, kuinka paljon tilanne on muuttunut, kertoo Kelassa työskentelevä kehittämispäällikkö Mikko Toivanen.
Terapeuteista pulaa syrjäseuduilla
Mikäli asiakas on saanut kielteisen päätöksen määrärahojen vähyyden vuoksi, voi hän nyt hakea tukea uudelleen. Psykoterapia on siis saamassa runsaasti uusia asiakkaita, mikä hankaloittaa hoitoon pääsyä. Terapeuttipulaa on etenkin pienillä paikkakunnilla.
Tukea voivat saada vain ne 16-67 -vuotiaat, joilla on takanaan jo valmiiksi kolmen kuukauden hoitojakso ja psykiatrinen diagnoosi. Tavoitteena on parantaa henkilön työ- tai opiskelukykyä.
Kela korvaa lapsille ja nuorille korkeintaan 60 euroa per terapiakäynti ja 26 vuotta täyttäneille korkeintaan 45 euroa käynniltä. Toivasen mukaan pitkä terapia tuo kustannuksia myös asiakkaalle. Lopullinen lasku vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon terapeutti veloittaa hoidosta.
- Tuki kattaa yleensä noin puolet näistä käynneistä. Että vähän riippuu sen mukaan, mitä veloitetaan, mutta varsinkin aikuisten kohdalla korvaussumma voisi olla kyllä suurempikin, Toivanen sanoo.