Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Suomalaismuusikko nousi European Jazz Orchestran johtoon

Suomalainen muusikko Jere Laukkanen on valittu European Jazz Orchestran tämänvuotiseksi kapellimestariksi. Orkesteri kootaan vuosittain eurooppalaisista nuorista muusikoista kolmiviikkoista kiertuetta varten. Laukkanen on valittu myös orkesterin tämän vuoden säveltäjäksi yhdessä virolaisen Raul Söötin kanssa.

European Jazz Orchestran vuoden 2011 kapellimestari Jere Laukkanen.
European Jazz Orchestran vuoden 2011 kapellimestari Jere Laukkanen. Kuva: Johanna Tirronen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalainen säveltäjä, sovittaja ja musiikkipedagogi Jere Laukkanen on valittu European Jazz Orchestran kapellimestariksi ja säveltäjäksi tälle vuodelle. Euroopan yleisradioliitto EBU:n jazztuottajien ryhmä valitsee orkesterille joka vuosi uuden 18–30-vuotiaista muusikoista koostuvan monikansallisen soittajiston sekä nimittää kapellimestarin ja säveltäjät.

Aiemmin European Jazz Orchestrassa ei ole ollut suomalaista säveltäjää, sanoo Laukkanen. Tänä vuonna orkesterille valittiin poikkeuksellisesti kaksi säveltäjää.

- Minun lisäksi mukana on virolainen säveltäjä Raul Sööt. Aiemmin on valittu vuosittain käsittääkseni yksi säveltäjä, mutta Viron vuoro hoidetaan tällä kertaa tässä samalla. Tallinna ja Turku ovat tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunkeja, joten siksi on perusteltua jakaa säveltäjyys, Laukkanen kertoo.

Etnotunnelmia ja avatgarden sävelkieltä

Jere Laukkanen on musiikissaan yhdistänyt eurooppalaisen jazzin sävyjä muun muassa afrokuubalaiseen rytmiikkaan, ja etnovivahteita tullaan kuulemaan myös European Jazz Orchestran konserttikiertueella.

- Omalta osaltani tuon ohjelmistoon muutaman kappaleen vanhempaa tuotantoa, pari teosta, jotka olen levyttänyt oman orkesterini Jere Laukkanen Afro-Cuban Jazz Orchestran kanssa ja lisäksi vähän tuoreempaa tuotantoa, mitä olen kirjoittanut UMO Jazz Orcherstralle. Mukana on myös kolme ihan uutta teosta.

Laukkanen luonnehtii, että konserttiohjelmiston piilevänä punaisena lankana on niin sanottu world jazz.

- Musiikin taustalla on pieni etninen twisti siellä joko säveltämisen lähtökohtana tai jopa ihan kuultavanakin elementtinä. Toisella säveltäjällä, Raul Söötillä on vähän samanlaista ideaa, mutta lisäksi hän on tunnettu avantgarde-tyyppisestä sävelkielestä. Sanoisin että hyvin modernia ja haastavaa jazzin ja ehkä vähän klassisenkin modernin eurooppalaisen konserttimusiikin fuusiota on luvassa.

Ensi viikolla käynnistyvällä kolmiviikkoisella kiertueellaan European Jazz Orchestran konsertoi Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Puolassa, Latviassa, Virossa ja Suomessa.

Orkesterin Turun konsertti lähetetään YLE Radio 1:ssä 16.5 klo 20.00. Taltiointi julkaistaan myöhemmin myös CD-levynä.

Suosittelemme