Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Lääkäri: Räsänen pyysi pistämään venäläistä rokotetta

Jari Räsänen toi venäläisen professorin valmistamaa rokotetta vuoden 1996 SM-hiihdoissa tai katsatuskilpailuissa Suomen hiihtomaajoukkueen lääkärinä 1990-luvun alkupuolella toimineelle lääkärille ja pyysi häneltä rokotusta. Lääkäri pisti rokotetta Räsäsen käsivarteen. Asia ilmenee STT:n doping-jutun lisätutkinnan pöytäkirjasta, joka julkistettiin tänään.

Hiihdon dopingkuvaa
Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Lääkärin mukaan Pekka Vähäsöyrinki oli soittanut hänelle vuonna 1994, jolloin hän ei enää ollut Hiihtoliiton lääkärinä. Vähäsöyrinki oli kuullut venäläisten immunologisesta projektista, jossa kosmonauttien ja venäläisten urheilijoiden sairastumisia akuutteihin infektiotauteihin oli saatu vähennettyä.

Lääkäri kiinnostui asiasta ja osallistui tapaamiseen, jossa olivat mukana mm. Vähäsöyrinki sekä venäläinen professori. Suomalaiset olivat kiinnostuneita, mutta asia jäi kuitenkin taka-alalle. Se tuli kuitenkin uudestaan esille vuoden 1996 SM-hiihdoissa tai katsastuskilpailuissa.

Lääkäri kertoi kuulusteluissa todistajana seuraavaa:

"Jari Räsänen otti minuun yhteyttä kisoissa ja pyysi minua rokottamaan hänet. Jari tuli minun kotiini ja hänellä oli mukanaan laboratorioampullissa rokotetta. Jari pyysi minua antamaan rokotteen, jotta ei sairastuisi pahemmin nuhakuumeeseen. Jari kertoi ampullissa olevan kyseisen professorin valmistamaa rokotetta. Katsoin asian kokeilemisen arvoiseksi, koska tiesin tästä professorin menetelmästä parin vuoden takaa. Muistan että pistin Jarille rokotteen käsivarteen. En kysynyt Jarilta tarkemmin tästä rokotteesta, koska olin kysynyt professorilta itseltään tästä asiasta. En ole tavannut Jari Räsästä tämän jälkeen".

Jari Räsänen on kiistänyt kaiken aikaa käyttäneensä kiellettyjä aineita.

Suosittelemme sinulle