Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Puolueiden lääkkeet pitkäaikaistyöttömyyteen talousviisaiden sokkotestissä

Vasemmistoliiton ehdottamat toimenpiteet pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi voittivat täpärästi talousasiantuntijoiden sokkotestin. Eduskuntapuoleista kehnoimpia keinoja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi ehdottaa kristillisdemokraatit. Asiantuntijat arvioivat puolueiden kantoja tietämättä, mikä puolue oli kyseessä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Pitkäaikaistyöttömyys on työttömyyden kovaa ydintä. Helmikuussa 2011 Suomessa oli pitkäaikaistyöttömiä noin 58 000. Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi vuoden takaisesta mittauksesta 15 prosenttia.

Radio Suomen Ajantasa kysyi tutkimusjohtajilta ja professoreilta, mitkä puolueet ymmärtävät parhaiten pitkäaikaistyöttömyyden syyt ja vähentämiskeinot. Asiantuntijat eivät tienneet, minkä puolueen vastauksia he milloinkin arvioivat.

Kyselyyn vastasivat Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti, Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen instituutin johtaja ja sosiologian professori Risto Heiskala, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Aki Kangasharju, Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkman ja Helsingin yliopiston valtio-opin emeritusprofessori Kyösti Pekonen.

Pitkäaikaistyöttömyys on vaikea pala kristillisdemokraateille

Kristillisdemokraatit, RKP ja kokoomus ymmärtävät huonosti pitkäaikaistyöttömyyttä.

Peräti viisi seitsemästä asiantuntijasta oli kyselyssä sitä mieltä, että kristillisdemokraatit ymmärtävät asian täysin väärin, kun puolue ilmoittaa pitkäaikaistyöttömyyden pääsyyksi ihmisten huonon terveydentilan.

Kaksi talousasiantuntijaa arvioi, ettei kokoomuksessa eikä RKP:ssä ole käsitystä siitä, mistä pitkäaikaistyöttömyys johtuu.

Parhaiten pitkäaikaistyöttömyyden syitä ymmärretään vihreiden keskuudessa. Neljä seitsemästä talousasiantuntijasta vakuuttui puolueen analyysista. Vihreiden mukaan pitkäaikaistyöttömyyden taustalla on talouden perusrakenteiden muutos, jonka seurauksena ovat työelämän uudet vaatimukset.

Vihreiden keinot pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisessä eivät vakuuttaneet kuin yhden talousasiantuntijan. Toisaalta kukaan ei arvostellutkaan vihreiden keinoja.

Vasemmistoliitto laimeasti paras

Parhaat keinot pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen on vasemmistoliitolla.

Tunnustus ei kuitenkaan ollut laajaa. Kaksi taloustuntijaa seitsemästä arvosti vasemmistoliiton keinoa, jonka mukaan työttömyys tulee katkaista aktiivitoimenpiteellä vähintään kolmen kuukauden kuluttua työttömyyden alkamisesta.

Jaetulle toiselle sijalle tulivat SDP, keskusta ja vihreät. Jokainen puolue sai ymmärrystä yhdeltä talousviisaalta, eikä näiden puolueiden keinoja kritisoitu.

Myös perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit saivat kumpikin yhdeltä talousviisaalta kiitosta keinoista joilla puolue vähentäisi pitkäaikaistyöttömyyttä, mutta puolueiden toimenpiteitä enemmän kuitenkin kritisoitiin.

Korjauskeinoja kysyttäessä kristillisdemokraatit saivat talousasiantuntijoilta suurimman teilauksen, kolmen talousviisaan kritiikit. Pitkäaikaistyöttömyys ei merkittävästi vähenisi kristillisten ehdottamalla mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisyllä ja hyvällä hoidolla.

Toiseksi vähiten luottamusta oli perussuomalaisten osaamiseen. Kaksi talousasiantuntijaa seitsemästä oli sitä mieltä, että perussuomalaisten keinot pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi eivät tepsisi.

Kokoomuksen keinot pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi kyseenalaisti kaksi taloustutkimuksen ammattilaista. Kokoomus ei saanut yhdeltäkään talousviisaalta tunnustusta pitkäaikaistyöttömyyden syiden ja korjauskeinojen hallitsemisessa.

Suosittelemme sinulle