Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Kokoomus paalupaikalta vaaleihin

Kokoomus on nykäissyt vaalitaistelun loppusuoralla lisää etumatkaa muihin suuriin puolueisiin. YLE Uutisten huhtikuun mittauksessa kokoomusta kannattaa 21,2 prosenttia vastanneista. Keskusta keräsi 18,6 ja SDP 18 prosentin kannatuksen. Perussuomalaisille mitattiin nyt 15,4 prosentin suosio.

Kannatusluvut - isot puolueet.
Kuva: YLE/Uutisgrafiikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuukauden aikana kokoomuksen kannatus on noussut 1,1 ja keskustan 0,5 prosenttiyksikköä. SDP:n suosio on pudonnut 0,1 ja perussuomalaisten 1,8 prosenttiyksikköä.

Perussuomalaisten yli vuoden jatkunut kannatuksen vahva nousu näyttäisi kääntyneen laskuun ja puolueen kannatus on pudonnut viime vuoden lopun lukemiin. Viime eduskuntavaaleihin verrattuna tulosparannusta on kuitenkin vielä yli kymmenen prosenttiyksikköä.

- No gallupit ovat gallupeja. Lopullinen totuus löytyy vaaliuurnista. Kannatus on nelikertaistunut viime vaaleista, kommentoi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

- Vaaleista tulee ääretön jännitysnäytelmä, sanoi puolestaan kokoomuksen Jyrki Katainen ennen illan vaalikeskustelua.

Kakkossijasta kireä kisa

Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Jari Pajusen mukaan mittausjakson lopulla eli kahden viimeisen viikon aikana nousussa ovat olleet kokoomus ja SDP. Vaalitaistelun loppumetreillä keskustan vauhti on näyttänyt hyytymisen merkkejä, ja samaan aikaan SDP:n kannattajien äänestysvarmuus on noussut voimakkaasti.

Koko kuukauden luvuissa keskusta on kuitenkin vielä SDP:n edellä.

Tämän vuoden mittauksissa kolmen suurimman puolueen kannatuslukemissa ei näy mitään selkeää suuntaa. Kokoomus on pysynyt koko ajan suosituimpana, ja kisa kakkossijasta jatkuu kireänä vaalipäivään saakka.

Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä 3621 henkilöä. Puoluekantansa kertoi 72,6 prosenttia vastanneista eli yhteensä 2632 henkilöä. Haastattelut tehtiin 22.3.–13.4.2011.

Puoluekannatusarvion virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta noin 1,4 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Vasemmistoliitto kirii vihreitä

Neljän suurimman puolueen takana vasemmistoliitto on nostanut kuukauden aikana kannatustaan 0,9 prosenttiyksikköä. Vasemmistoliitolle mitattiin nyt 8,2 prosentin kannatus.

Vasemmistoliiton ero vihreisiin supistui, sillä vihreiden kannatus pysyi ennallaan tasan yhdeksässä prosentissa.

Kristillisdemokraatit ja RKP ovat tasoissa 4,2 prosentissa. RKP:lle mitattiin 0,4 prosenttiyksikön nousu ja kristillisdemokraateille samansuuruinen pudotus.

Eduskunnan ulkopuoliset puolueet saivat tässä mittauksessa 1,2 prosentin kannatuksen.

Hallituksella enemmistö

Perussuomalaisten alamäki huhtikuun kannatusmittauksessa on pudottanut myös koko opposition kannatusta.

Hallituspuolueiden: keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n, yhteinen kannatus on nyt 53 prosenttia. Kuukauden aikana hallituspuolueiden suosio on noussut kaksi prosenttiyksikköä, mutta viime eduskuntavaaleista pudotusta on yli viisi prosenttiyksikköä.

Sinipunalla eli kokoomuksen, SDP, vihreiden ja RKP:n hallituksella olisi tämän mittauksen mukaan hieman yli 52 prosentin kannatus.

Punamulta eli keskustan, SDP:n, vihreiden ja RKP:n hallitusrunko jäisi niukasti alle 50 prosentin.

Tutkimuksen toteutus ja tarkat tulokset (pdf-tiedosto)

Äänestysvarmuus (pdf-tiedosto)

Suosittelemme sinulle