Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Vanha meno vaalirahailmoituksissa

Pitkään käyty vaalirahakeskustelu ei näytä lisänneen merkittävästi ehdokkaiden vapaaehtoista avoimuutta. Lauantain selvästä loppukiristä huolimatta vain runsas kolmannes ehdokkaista on tehnyt vapaaehtoisen vaalirahaselvityksen. Ilmoituksia voi antaa puoleen yöhön saakka.

Vaalirahoitusvalvontailmoituksia netissä.
Kuva: www.vaalirahoitusvalvonta.fi
Avaa Yle-sovelluksessa

Uutta vaalirahakäytäntöä seuraavat myös ensimmäisen kerran Suomeen tulleet ulkomaalaiset vaalitarkkailijat.

Ulkopuolisia vaalitarkkailijoita on täällä kymmenkunta ainakin Sloveniasta, Slovakiasta, Iso-Britanniasta, Tanskasta ja Espanjasta.

- Etyj on tehnyt tarkkailuoperaatioita Itä-Euroopan ja Kaukasuksen maihin aika paljonkin. Näissä maissa on herännyt oikeutetusti kysymyksiä, että eikö Etyj aio lainkaan käydä katsomassa, miten länsimaiset valtiot vaalejaan toimittavat. Tämä on keskeinen tekijä, miksi he ovat tällä kertaa Suomessakin, kertoo vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä.

Parin vuoden takaisissa EU-vaaleissa vaalirahoitusta yritettiin jo avata vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen avulla. Silloin ilmoituksen jätti kolmannes ehdokkaista.

Nyt eduskuntavaaleissa näyttäisi olevan sama meno. Lauantain iltaan mennessä runsas kolmannes 2 315 ehdokkaasta oli jättänyt jonkilaisen ilmoituksen.

Lauantaina aikana kello 21.30 mennessä ilmoituksia oli kertynyt noin 140, kun jättöaikaa oli jäljellä parisen tuntia.

- Olen vähän yllättynyt kun katsoo, että aika monet ovat ilmoituksen tehneet. Joissakin puolueissa lähes kaikki, joissakin taas hyvin vaatimattomasti. Se on hyvin puoluekohtaista, kommentoi vaalirahauudistustyöryhmää vetänyt Lauri Tarasti.

- Kyllä käy ilmi, ketkä ovat etukäteen miettineet ja haluavat etukäteen myös ilmoittaa. Se että on tiedot annettukin, on määrätty merkki äänestäjälle.

Suosittelemme