Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Kauppatieteilijät ja Aalto-yliopiston opiskelijat lakittavat Havis Amandan

Toista vuottaan toimiva Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) ja satavuotisjuhlavuottaan viettävä Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry (KY) saavat tänä vuonna lakittaa Havis Amandan patsaan vappuaattona.

Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Patsaan pesu aloitetaan noin klo 17.00 ja lakki painetaan Mantan päähän klo 18.00.

Pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnat lakittavat Havis Amanda-patsaan vuorovuosina. Tänä vuonna vastuu on ensimmäistä kertaa AYY:llä yhdessä 100-vuotiaan KY:n kanssa.

- Vappuviikko on helmikuussa vietetyn vuosijuhlaviikon ohella toinen juhlavuoden huipentumista. Tänä vuonna kaikki tehdään myös Mantalla tavallista isommin ja näyttävämmin, kertoo KY:n kulttuurisihteeri Katri Kaijalainen.

Vuonna 1908 paljastettu Havis Amanda eli Merenneito on Helsingin suosituin ja tunnetuin patsas. Patsaan ja siihen liittyvän suihkulähteen on muovannut kuvanveistäjä Ville Vallgren.

Havis Amandan eli Mantan lakituksella on pitkät perinteet. Ylioppilaat lakittavat patsaan suurella valkolakilla vappuaattona. Viralliseksi lakitustapahtuma tuli vappuna vuonna 1951.

Suosittelemme