Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Lapsia annetaan huostaan uuden perheen tieltä

Osa uusperheiden vanhemmista on valmiita luopumaan aiemmasta liitosta syntyneistä lapsistaan vapaaehtoisesti keskittyäkseen uuteen perheeseen. Lastensuojeluviranomaisten mukaan yksi syy nuorten huostaanottojen lisääntymiseen on se, että osa uusperheiden vanhemmista tarjoaa itse omaa murrosikäistä lastaan huostaanotettavaksi.

Nuoren henkilön huone espoolaisessa perhekodissa.
Lastensuojeluviranomaisten mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on Suomessa lisääntynyt. Kuva espoolaisesta perhekodista. Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä Suomessa on kaksinkertaistunut 90-luvun alusta lähtien ja on nyt lähes 18 000. Erityisesti nuorten huostaanotot ovat lisääntyneet merkittävästi ja tahti on kiihtynyt viime vuosina erityisesti 16-17-vuotiaiden sijoituksissa.

Vantaan kaupungin lastensuojelun avopalveluiden palvelupäällikkö Jaana Vilpas väittää, että yksi syy juuri nuorten huostaanottojen lisääntymiseen on se, että joidenkin uusperheiden vanhemmat itse tarjoavat hankalaa vanhasta liitosta syntynyttä murrosikäistä lastaan huostaanotettavaksi, kun nämä haluavat itse keskittyä uuteen perheeseen ja parisuhteeseen.

- Selkeästi voi sanoa, että viime vuosien aikaan tällaisia tilanteita on tullut kohtuullisen usein, kyllä minun mielestäni voidaan puhua ilmiöstä. Ja minulla on sellainen käsitys, ettei tämä ole mikään vantaalainen ilmiö, vaan valtakunnallinen ilmiö ja myös tämän ajan ilmiö.

Palvelupäällikkö Jaana Vilppaan mukaan yksistään Vantaalla tapauksia on useita kymmeniä. Myös muissa suurissa kaupungeissa ilmiö tunnistetaan, mutta sitä ei ole tutkittu, eikä siitä ole julkisuudessa puhuttu.

Usein vanhemmat sanovat jopa suoraan tai muulla tavoin osoittavat, että vanhasta liitosta syntynyt hankala nuori ei mahdu enää uusperheeseen.

- Voi olla, että sinä aikana kun lapsi on kotoa pois, niin huone on annettu nuoremmalle sisarukselle. Ihan tällaisia konkreettisia esimerkkejä käytännössä tulee, Vilpas sanoo.

Vilppaan mukaan kyseessä eivät ole pelkästään perheet, joissa on niin kutsuttuja perinteisiä ongelmia, kuten päihteitä ja mielenterveysongelmia.

- Osassa on, mutta osassa ei ole selkeästi. Ehkä se onkin se, mikä tässä pistää pikkusen silmään, etteivät ne ole perinteisiä lastensuojeluperheitä tai -tapauksia.

Suosittelemme