Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Kaupungintalon suojeluun poikkeuslupa

Keski-Suomen ELY-keskus on antanut Jyväskylän kaupungille luvan purkaa suojellun kaupungintalon välipohja- ja kattorakenteita. Poikkeusluvan mukaan rakenteita saa purkaa vain sen verran kuin rakenteiden lujuuden ja terveyden kannalta on välttämätöntä.

Jyväskylän kaupungintalon kattomaalaus.
Kuva: YLE Keski-Suomi / Joni Tammela
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaupunki haki poikkeuslupaa, sillä kaupungintalon remontin yhteydessä kävi ilmi, että rakennuksen välipohjassa on mikrobi- ja lahovaurioita. Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt luvan poiketa suojelua koskevasta asemakaavamääräyksestä.

Keski-Suomen museon huolena on ollut se, että välipohja- ja kattorakenteiden purkamisen yhteydessä tuhoutuvat myös koristemaalatut sisäkatot.

Poikkeamispäätöksen mukaan purettavista koristemaalatuista katoista tulee ottaa riittävän laajat näytteet. Lisäksi päätös edellyttää, että kopiot alkuperäisistä maalauksista uusiin kattoihin tehdään niin, että noudatetaan alkuperäistä maalaustapaa ja materiaaleja. Lisäksi poikkeamispäätös edellyttää, että rakenteiden purkaminen ja niiden dokumentointi tehdään Keski-Suomen museon ohjeistuksen mukaan.

Vaasan lääninarkkitehti Karl Viktor Reiniuksen suunnittelema uusrenessanssityylinen kunnallistalo valmistui vuonna 1899.

Suosittelemme sinulle