Hallitusneuvotteluihin osallistuvilta puolueilta odotetaan vastauksia viimeistään maanantaina. Katainen uskoo, että esitetty hallituspohja luo vahvan kansainvälisen Suomen.
- Uskoisin että, tällä pohjalla on riittävän laajat hartiat eduskunnassa viedä läpi vaikeita ratkaisuja, jotka ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta välttämättömiä, Katainen toteaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti tänään aiemmin, että perussuomalaiset jättäytyy hallitusneuvotteluista. Lisäksi oppositioon ovat jäämässä keskusta ja vasemmistoliitto.
Kataisen mukaan perussuomalaisten poisjäämisessä ei pelkästään ole kyse EU-politiikan linjasta. Katainen toteaa, että erivapaudet hallituksessa täytyy rajata hyvin tarkkaan.
- Ei voi olla niin, että joillakin puolueilla on muutamissa politiikan osalohkoissa pysyvästi erivapauksia, Katainen sanoo.
"Häviäjien hallitus"
Soini kuvaili hallitusta ilman perussuomalaisia häviäjien hallitukseksi. Katainen pitää Soinin tulkintaa osittain oikeana. Katainen kuitenkin toteaa, että Suomi tarvitsee toimintakykyisen enemmistöhallituksen.
- Perussuomalaiset vetäytyivät itse oppositioon, Katainen huomautti.
Kataisen ehdottomalla hallituksella olisi eduskunnassa yhteensä 112 paikkaa. Mukana laskelmassa on Ahvenanmaan maakuntaa edustava Elisabeth Nauclér.
Pienemmistä puolueista kristilliset ja RKP ovat ilmoittaneet jo valmiutensa osallistua hallitusneuvotteluihin. Vihreät ottaaa kantaa asiaan huomenna perjantaina.
Hallitusneuvottelut alkavat ensi viikolla. Kataisen mukaan nyt on tärkeää, että neuvottelut alkavat jouheasti. Katainen pitää tulevia neuvotteluja hallitusohjelmasta haastavana ja vaativana.
SDP yllätettiin
Kataisen ilmoitus hallituspohjasta tuli yllätyksenä SDP:lle, joka vielä iltapäivällä vaati aikalisää hallitustunnusteluihin muuttuneen tilanteen takia.
- Haluan rauhassa perehtyä puolueiden hallitustunnustelijalle antamiin vastauksiin ja harkita sen jälkeen hallituspohjaa, SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi vain muutama tunti ennen Kataisen ilmoitusta. Kataisen tiedotustilaisuuden jälkeen SDP ei enää halunnut kommentoida asiaa.
Perussuomalaisten jääminen oppositioon oli SDP:lle kova pettymys. Urpilaisen mukaan koskaan aiemmin ei näin suuren vaalivoiton saanut puolue ole vetäynyt oppositioon.
- Soinin ratkaisun taustalla on enemmänkin tahdon puuttuminen: halu välttää vastuunottoa, Urpilainen moitti.