Hyppää sisältöön

Taloustuntija Centrum Balticumin johtoon

Esko Antolan työtä Centrum Balticumin säätiön johdossa jatkaa professori Kari Liuhto. Hän on erikoistunut Itämeren alueen talouteen.

Kari Liuhto johtaa nyt Centrum Balticumia. Kuva: Yle / Lassi Lähteenmäki

Itämeren osaamiskeskuksen Centrum Balticumin järjestämässä Itämeri-foorumissa Turussa otettiin säätiön toimintaan uusi suunta.

Professori Esko Antolan työtä jatkaa nyt professori Kari Liuhto, joka tuntee Itämeren alueen talouselämän hyvin.

Linjapuheenvuorossaan perjantaina Kari Liuhto halusi yrittäjien innostuvat nykyistä enemmän Itämeren alueesta. Kiina-hypetyksen varjoon on Liuhton mukaan jäänyt se seikka, että Itämeren alue on kilpailukykyinen alue yritysten toimia.

- Meren äärellä on Euroopan talousmahti Saksa, energiajätti Venäjä, korkean teknologian Pohjoismaat sekä vahvasti nousevat Baltian maat.

Professori Kari Liuhto heitti ajatuksen yhteisen investointitoimiston perustamisesta Itämeren alueelle. Yhteistuumin olisi Liuhton mukaan helpompi saada maailmalta investointeja Itämeren alueelle.

Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun professorina toiminut Kari Liuhto siirtyi vuonna 2003 Turun kauppakorkeakoulun Pan-Euroopan Instituutin johtajaksi. Centrum Balticumin säätiön johtaja hän on 21.5. alkaen.

Suosittelemme sinulle