Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Verenohennuspotilaille tekstiviestipalvelu myös Kotkaan

Kotka lähtee mukaan Marevan-potilaiden tekstiviestipalveluun. Palvelu tulee kokeiluluontoisesti käyttöön kaikilla terveysasemilla.

Avaa Yle-sovelluksessa

Palvelu on aloitettu maaliskuussa Länsi-Kotkan terveysasemalta, toukokuussa mukaan tuli Kotkansaari. Karhulan terveysasema liittyy palveluun syksyllä.

Kokeilussa kartoitetaan ne Marevan potilaat, jotka voisivat jatkossa annostella lääkkeensä itse automaattisten tekstiviestien avulla ja näin vähentää potilaiden soittoja ja käyntejä terveysasemilla.

Kouvola otti käyttöön vastaavan palvelun maaliskuun puolivälissä. Verenohennuspotilaiden hoito kattaa noin kolmanneksen terveysasemien laboratoriokokeista.

Kouvolassa palvelun piirissä on noin kolmannes kaikista Marevan-potilaista. Kotkassa verenohennuslääkkeen käyttäjiä on runsaat 2000.

Suosittelemme