Oulun Osuuspankin konttoriverkosto harvenee Oulun seudulla. Pankin hallitus on päättänyt, että 1.7.alkaen Myllyojan konttori yhdistetään Isonkadun, Kuivaniemen konttori Iin ja Temmeksen konttori Kempeleen konttoriin.
- Käteisen rahan tarve on vähentynyt merkittävästi viime vuosien aikana. Kortilla pystyy maksamaan kaupassa, rahaa saa automaateista ja laskut hoidetaan verkossa, suoraveloituksena tai maksupalvelua käyttäen, Oulun OP:n toimitusjohtaja, kauppaneuvos Timo Levo kertoo.
Asiantuntijapalveluiden kysyntä lisääntyy jatkuvasti. Muutosten myötä Oulun OP sijoittaa henkilökuntaa juuri niihin toimintoihin ja yksiköihin, joissa asiantuntijapalveluita kysytään paljon.
Pankin mukaan muutoksen myötä henkilökunta voi nykyistä laajemmin keskittyä tarjoamaan pankki- ja vakuutusalan palveluita. Oulun OP sijoittaa henkilökuntaa juuri toimintoihin, joissa asiantuntijapalveluita kysytään paljon.