Hyppää sisältöön

Energiakentät ja näyt hehkuvat Turun taidemuseossa

Yliluonnolliset kokemukset ovat vahvasti esillä Turun taidemuseossa kuluvana kesänä. Perjantaina avautuvassa näyttelykokonaisuudessa on myös esillä runsaasti videoteoksia. Valtaosa niistä on Suomen tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin lukeutuvan Veli Granön käsialaa.

Veli Granö on kuvannut esineitä mm. kirliankameralla, joka saa kohteet hehkumaan. Kuva: YLE / Samuli Holopainen

Granön elokuvat, valokuvat ja tilateokset valtaavat taidemuseon koko alakerran. Yläkerrassa pysyväisnäyttelyn rinnalle avataan turkulaisen Anna-Maija Aarraksen näyttely sekä brittiläisen David Shrigleyn animaatiokokonaisuus.

Ensi viikonvaihteena (11.-12.6.) järjestetään lisäksi Muistojen aurat –työpaja, johon museovieraat voivat tuoda omia esineitään muistokirjoituksineen. Veli Granö valitsee näistä mielenkiintoisimmat ja kuvaa ne erikoisella kirliankameralla osaksi näyttelyä.

Kirliankuvaus on viime vuosisadalla Neuvostoliitossa kehitetty kuvaustyyli, jossa kuvattavat kohteet saadaan näkymään erilaisina hehkuvina kuvioina.

- Voi käydä niin, että kun ihmiset näkevät esineensä kirliankuvissa, niin he alkavat tulkita niitä omalla tavallaan. Hehkuvista kuvista voi löytyä vaikka jonkun kuolleen sukulaisen hahmo taustalta tai sitten voi löytyä esineen historiasta kertovia energiakenttiä, Veli Granö kuvailee.

Granö itse on kiinnostunut auroista ja energiakentistä nimenomaan valokuvauksen kannalta, eikä ota kantaa niiden mahdolliseen yliluonnolliseen sisältöön.

Rajakokemukset ovat taidetta

Veli Granön videoteokset kuvaavat erakkoja, parantajia ja erilaisten näkyjen näkijöitä. Granö on viettänyt henkilöiden kanssa jopa vuosia. Hän ei töillään halua ottaa kantaa siihen, ovatko näyt ja rajakokemukset todellisia vai mielen tepposia.

- En missään tapauksessa julista mitään. En esimerkiksi väitä, että nämä olisivat todellisuutta. Ne ovat heidän todellisuuttaan, josta olen vaikuttunut. Rinnastan nämä ihmisten rakentamat maailmat taiteeseen. Taide on pohjimmiltaan kasvanut samasta asiasta. Taiteilija monesti rakentaa oman todellisuutensa, joka on hänelle itselleen sopivampi, kuin ulkopuolelta tuputettu todellisuus, Granö pohtii.

- Henkiä näkevät ihmiset ovat jollain tavalla ihmisen luovuuden yksi ulottuvuus. Sen, että näkyjä näkeviä ihmisiä on, ei pitäisi olla kenellekään ongelma. Se on mielestäni vain pelkästään mielenkiintoista.

Veli Granön näyttely Turun taidemuseossa 10.6.-28.8. David Shrigleyn animaatiosarja 10.6.-4.9. Anna-Maija Aarraksen Sitaatteja-teoskokonaisuus 10.6.-4.9.

Suosittelemme sinulle