Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Suven Runoilija pitää runon laajenemisesta

Ilpo Tiihonen on 35-vuotiaan Kajaanin Runoviikon tämän vuoden Suven Runoilija. Tiihonen iloitsee, että runon käsite laajenee teatteriin, musiikkiin ja muihinkin suuntiin. Kirja ei ole runon pääteasema.

Ilpo Tiihonen
Ilpo Tiihosen mielestä on hyvä, että runon käsite laajenee. Kuva: YLE / Hanne Kinnunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kajaanin Runoviikon 2011 taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto perusteli Tiihosen valintaa sillä, että Tiihosen sana puree, potkii, rappaa ja rakastaa. Ilpo Tiihonen on kirjoittanut runojen lisäksi näytelmiä, kuunnelmia ja mietelmiä. Suven Runoilijan teksti pääsee Runoviikon alussa paljastettavaan runokiveen, jotka muodostavat Runopolun kulttuurikeskus Kaukametsän pihalla.

Suven Runoilijan tuotantoa on muutoinkin tapahtumassa esillä. Haitarin ja basson säestämät Ilpo Tiihosen runot olivat Poetrio-esityksessä Runoviikon ohjelmassa jo viime vuonna.

- Runon pitää tulla käyttöön monella tavalla. Sellainen ajatus minulla on aina ollut runoudesta, että sitä pitää käyttää. Se ei ole mikään pääteasema kirjan sivulla. Lukeminenkin on käyttöä, mutta runoa voi käyttää monella muullakin tavalla, sanoo Tiihonen.

Oma elämä on lähtökohta

Ilpo Tiihosen mukaan ihmiset ovat lapsesta asti kiinnostuneita kielestä. Runojen yhteydessä pitää vain muistaa erilainen lukutapa.

- Runoissa kieltä käytetään poikkeavalla tavalla. Jos joku sanoo, ettei ymmärrä runoja, niin se ajatus on jotenkin mieletön. Silloin ihminen ei ole ymmärtänyt, että lukutapa on erilainen. Runoa myös katsotaan, se ei aina kerro tarinaa, vaan se myös näyttää jotain. Ei sitä tarvitse aina ymmärtää, se vain otetaan vastaan, selittää Tiihonen.

Runoja kirjoittavan kannattaisi Tiihosen mielestä aloittaa omasta elämästään ja laajentaa vasta sitten syvempiin sfääreihin.

- Kun kirjoittaa omasta elämästä, niin silloin kirjoittaja on omillaan. Ne ovat asioita, jotka parhaiten tuntee. Oma elämä riittää perusmateriaaliksi aina.

Runoviikko koskettaa

Kajaanin Runoviikolla esiintyjät otetaan perinteisesti lämpimästi vastaan. Vaikka ohjelmistossa on teatteria, tanssia ja luentoja, saa runo yksinkin ihmisiä liikkeelle. Kun täysi salillinen ihmisiä taputtaa raivokkaasti jokaisen runon jälkeen, on kokemus antoisa.

- Erilaisia tapahtumia on siellä sun täällä aika paljon, runolle on kysyntää. Entistä esineellistyvämmässä maailmassa ihmiset haluavat löytää aineettomampia ja henkisiä polkuja. Runot ovat tässä matkapasseja.

- Tänne on tietysti valikoitunut yleisöksi ihmisiä, jotka lukevat runoja ja pitävät runoista, mutta yhteishenki joka täällä syntyy, on liikuttava, Tiihonen kuvailee Kajaanin Runoviikon tunnelmaa.

Suosittelemme