Seitsemän tuntia Helsingistä kestäneen matkan jälkeen toimittaja ja kuvaaja ryhtyivät valmistautumaan seuraavan aamun haastatteluihin.
- Tänään tulee työpäivälle pituutta noin 14 tuntia, laskee Maria Stenroos, mutta on silti tyytyväinen, että pääsi juttukeikalle juuri Kokkolaan.
- Halusin tänne!, Stenroos huudahtaa ja toteaa, että Aamu-tv tekee kesän aikana muutaman muunkin juttukeikan kesäisen Suomen tapahtumiin, esimerkiksi Turkuun ja Kuopioon.
- Aika vähän on kuitenkin keikkoja muualle päin Suomeen, mutta on erittäin terveellistä lähteä välillä pois Pasilasta, koska eihän se Suomi ole siellä, pohtii Stenroos.
Kokkolasta Aamu-tv:ssä esitellään Asuntomessuja ja tämän hetken sisustustrendejä. Perjantaiaamun lähetyksen valmistelu tarkoittaa käytännössä sitä, että toimittaja ja kuvaaja lähtevät kuvaamaan asuntomessualueen taloja ja tapaamaan seuraavan aamun haastateltavia.
- Erityisesti kokkolalaisia arkkitehteja ja suunnittelijoita nähdään ruudussa, Stenroos lupaa.
Hänen mielestään on kiinnostavaa muun muassa kuulla, miten talo on sisustettu Kaj Stenvallin ankkataulujen mukaan.
Messualueen merenläheisyys viehättää
Maria Stenroos on käynyt Asuntomessuilla silloin tällöin aikaisemminkin. Hänen mielestään messut ovat hyvä paikka aistia meneillään olevia trendejä rakennus- ja sisustusmaailmassa. Kokkolan messualue on hänen mielestään upea, erityisesti meren läheisyys on Stenroosin mieleen.
- Messualue on vielä aika kesken, varmaan täällä on viikon kuluttua ihan eri näköistä, arvioi Strenroos.
- Taloista monet ovat vaaleita väritykseltään. Lisäksi huomaa, että täällä ei ole mitään aivan utopistista, rakentamisessa on nyt maltillisempi kausi meneillään.