Torikeikka on hämeenlinnalaisen tanssijan Tanja Kunnarin ja helsinkiläisen saksofonistin William Suvanteen poikkitaiteellinen teos, jonka esityspaikkana on tori. Tarkemmin sanoen, seuraavan parin viikon aikana kahdeksan kantahämäläistä toria tai torinkulmaa.
- Kyllä se aika pitkälle tajunnanvirtaa on, seuraan tottakai mitä Tanja tekee. Meillä on raamit olemassa ja niiden sisällä uidaan, eli tajunnanvirtaa ja reaktioita molemmin puolin, kertoo William Suvanne.
Improvisaatiota ja yllätyksiäkin
Vastavuoroisesti toki Tanja Kunnarikin reagoi soittajan soittoon tanssissaan.
- Meillä on tietyt osiot, millä on tietyt teemat, mutta meillä on sellaista peliä siellä koko ajan. Yritän olla korvat höröllä, jos Williamilta tulee aksenttia tai vaikka pysähdyksiä, niin reagoin niihin kyllä, kertoo Tanja.
Idea lähti viime kesänä Williamin aivoituksista.
- Hän soitti minulle ja sanoi, että nyt lähdetään Linnanpuistoon jammailemaan, mä otan fonin ja laita sä tanssikengät jalkaan, Tanja kertoo.
- Sitten siellä jorailtiin, oli lenkkeilijöitä ja koirakin katsomassa, lapsia oli katsomassa leikkipuistosta ja se oli hauskaa. Alettiin sitten syksyllä jutella, että voisiko tästä saada kesäduunin. Meillä olisi tällainen duetto, kesäjamittelujuttu, ja siitä lähdettiin sitten rakentamaan, ja tämmöinen Torikeikka-esitys siitä sitten tuli.
Sadetanssi on erilainen kuin aurinkotanssi
Tanja lupaa, että joka harjoitus, läpimeno ja esitys tulevat olemaan erilaisia.
- Meillä on tietty formu ja tarina, missä yritetään pysyä, mutta ympäristö, ihmiset, sää, asfaltti vai ruohoalusta, kaikki vaikuttaa kyllä.
William uskoo, että performanssiesitys herättää ihmetystä.
- Se kai taiteen tarkoitus onkin. Paikka ja ihmiset vaihtuu ja se reaktio voi olla tosi erilainenkin. Ehkä tämä inspiroi ihmisiä taiteen alalle muutenkin.
- Toisaalta tässä on mukana katuteatterin perinteet eli voi seurata alusta loppuun tai katsoa vain hetken missä vaiheessa tahansa.
Tanssi-saksofoni-performanssi Torikeikka starttaa perjantaina Hämeenlinnan Hauhon Vihavuoden iltatorilla klo 18. Esitykset 15.-26.7.2011.