Kolmen majoituskylän porteilla tummapukuisia turvamiehiä riittää, kassit läpivalaistaan, mäen päällä kiikaroivat aseistetut sotilaat, helikopteri pyörähtää säännöllisesti taivaalla ja poliisisaattue avaa tietä bussiletkan ympärillä.
Turvallisuudesta huolehtiminen on toki tärkeää, mutta ehkä hieman sama ilmiö on tullut tutuksi vapaaehtoisten talkoolaisten kanssa. Hyvä palvelu on sitä, että ympärillä pyörii mahdollisimman monta ystävällistä opastajaa. Se on sitten toinen juttu, kykeneekö kukaan antamaan hyödyllistä vastausta tai ratkaisemaan ongelmaa. Mikäs siinä jos väkeä riittää, mutta kyllä jokusessa logistisessa asiassa on vielä viilattavaa ennen jalkapallon MM-kisoja ja kesäolympialaisia. No, maassa maan tavalla – kyllä asiat kuitenkin hoituvat, ennemmin tai myöhemmin. Nyt on hyvä hankkia oppia tulevaan.
Maailmankisojen lisäksi Kansainvälinen Sotilasurheiluliitto (CISM) järjestää vuosittain eri lajien MM-kisoja teemalla “Friendship Through Sport”. Konkreettista työtä rauhan eteen ovat aktiivisesti tukeneet myös YK, UNICEF, EU, kansainväliset lajiliitot ja olympiakomitea. Rauha ja ystävyys olivat päällimmäinen teema myös kisojen avajaisissa, jossa paikalla oli 40 000 katsojan lisäksi muun muassa Brasilian presidentti ja kisatulta sytytti Pelé.
Kieltämättä sotilaiden kisaaminen yhdessä vahvistaa kokemusta urheilun yhdestä ihanteesta: työstä rauhan eteen kansakuntien välillä. En aikaisemmin ole asiaa niin vahvasti kokenut, vaikka toki urheilun myötä eri maissa vierailu ja ihmisten kohtaaminen on vuosien aikana kasvattanut. Mutta kun täällä katselee esimerkiksi pihalla virettään viimeisteleviä nyrkkeilijöitä, niin tuttujen länsimaiden paitojen seassa vilkkuu vaikkapa Pohjois-Korea, Algeria, Iran, Tšad, Libya tai Eritrea. Päivärytmi, harjoitukset, kisajännitys, säännöt ja hiki ovat yhteistä, vain paitojen väri erottaa.
Toisaalta, kyllähän eri kansojen stereotypiat myös vahvistuvat ja muiden tirkistely viihdyttää: Japanilaiset eivät pärjää reissussa ilman omia mausteita, soijaa ja merilevää. Syyrian pojille ei syystä tai toisesta onnistu wc-pöntölle istuminen. Kazakstanilaiset etuilevat ruokalan jonossa, jos edellä on yksikin oma johtaja, mikä tietysti aiheuttaa välitöntä hermostumista Kyproksella. Gambian pipopäitä rennompia kavereita ei voisi kuvitella. Jamaikalaiset eivät ole kovin kokeneita suunnistajia, mutta Arabiemiraatit selviävät yllättävän hyvin eukalyptusmetsän rinteillä termiittipesien seassa. Egyptiläiset jonottavat bussiin ihokontaktissa edellä seisovaan, kun taas itse todellakin pitäisin edes muutaman sentin väliä.
Ja isäntä itse, Brasilia: suu käy ja samba raikaa. Hiljaista kisakylässä oli vain Copa Américan kirvelevän rankkaritappion jälkeen.
Tero Föhr