Norjan poliisi kertoi jo aiemmin maanantaina, ettei iskuissa ole kuollut niin monta kuin tähän asti on tiedotettu. Tieto uhrien määrästä oli alkuun väärä Utøyan kaoottisen tilanteen vuoksi.
Sairaalahoidossa on yhä loukkaantuneita, ja myös etsinnät jatkuvat.
- Oli luku mikä tahansa, meitä on koskenut suuri tragedia. Mutta kaikesta huolimatta luvun pieneneminen on valonpilkahdus muuten hyvin, hyvin surullisessa tilanteessa, poliisijohtaja Øystein Mæland kertoi tiedotustilaisuudessa maanantai-iltana Aftenposten-lehden mukaan.
Poliisi myös kannusti oslolaisia, että he liikkuisivat kaupungilla eivätkä antaisi iskun vaikuttaa päivittäiseen elämään.
Breivikin yhteydet huolenaiheena
Anders Behring Breivikin yksin toimimista ei vieläkään voi vahvistaa, poliisi sanoo. Oikeuden kuulemisessa maanantaina Breivik sanoi, että hänen järjestössään on kaksi muutakin "solua".
Oikeuden syyttäjä kertoi illalla, että Breivik on tekonsa jälkeen vaikuttanut lähinnä tyyneltä ja on sanonut olevansa valmis loppuelämään vankilassa.