Stoltenberg piti minuutin hiljaisuuden ennen puheensa aloittamista. Pääministeri kertoi, että luodit iskivät Norjan nuoriin, mutta ne iskivät myös koko valtioon.
- Tänään on kulunut viikko siitä, kun paholainen iski Norjaan.
- Meidän täytyy elää heinäkuun 22. päivän kanssa, mutta yhdessä me selviämme, Stoltenberg vakuutti.
Muistotilaisuuden vieraat kohottivat työväenpuolueen symboleina pidettyjä punaisia ruusuja ilmaan uhrien kunnioituksen merkiksi.
Stoltenberg vakuutti, etteivät nuoret ole yksin
Stoltenbergin mukaan työväenpuolueen nuorisoon kohdistettu verilöyly oli suunniteltu minuutilleen ja toteutettu kylmäverisesti.
- Puolueen nuorilta ja sen parhailta lahjakkuuksilta riistettiin elämä. Heiltä vietiin kaikki, Stoltenberg kertoi.
Stoltenberg kohdisti puheensa myös sairaalassa oleville vakavasti loukkaantuneille ja niille, jotka kantavat näkymättömiä arpia.
- Sanon nuorille sosiaalidemokraateillemme: ette ole yksin. Puolueemme on se olkapää, jota vasten voitte itkeä, ja käsi, johon voitte tarttua.
Perjantain toinen muistotilaisuus pidettiin Oslon moskeijassa.