Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Pelaaminen tuo uusia ystäviä ja valituksia

Tietokoneella pelaaminen on tuonut uusia ystäviä yhdeksälle kymmenestä, käy ilmi Samsungin Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Torstaina julkaistun Peliharrastajan profiili -tutkimuksen mukaan hieman yli puolet kyselyyn osalllistuneista pelaa pääasiassa ystävien kanssa internetin välityksellä. Yksin pelaavia on alle viidennes.

Avaa Yle-sovelluksessa

- Pelaaminen on vain joka kymmenelle ainoa harrastus ja esimerkiksi yli puolet vastaajista kertoi harrastavansa säännöllisesti liikuntaa, kertoo Samsungin markkinointipäällikkö Eva Carrero.

Liikunnan lisäksi suosittuja harrastuksia ovat muun muassa lukeminen ja musiikki.

Noin 40 prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä pelaamiseen 3 - 4 tuntia päivässä. Viidennes vietti pelin ääressä vähintään 5 tuntia.

Valtaosa saanut myös valituksia

Lähes puolet tutkimukseen osallistuneista koki, että pelaamisella on ollut myös kielteisiä vaikutuksia heidän elämäänsä. Valtaosa eli neljä viidestä kertoi läheistensä valittaneen heidän pelaamisestaan. Tutkimukseen osallistuneista viidennes aikookin vähentää pelaamistaan ja noin 60 prosenttia säilyttää tuntimäärän samana.

Peliharrastajan profiili -tutkimukseen osallistui 781 suomalaista. Osallistujat olivat vähintään 14-vuotiaita. Heistä noin 80 prosenttia oli yli 18-vuotiaita. Yli 90 prosenttia vastanneista oli miehiä.

Suosittelemme