Mustikoiden ja metsävadelmien satokausi on jäämässä tänä kesänä todella lyhyeksi.
- Nopeutetulla aikataululla mennään. Esimerkiksi metsävadelman sato meni ohi ennätysajassa. Mustikalla on myös samoja ongelmia, summaa Arktisten aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio.
- Pohjois-Suomessa ongelmia lisäävät hallayöt, joita näyttäisi tulevan liian aikaisin, hän lisää.
Marjojen satokausi on Moision mukaan varsin hyvä, vaikkei niin hyvä kuin alkukesästä ennustettiin. Pitkät helteet kypsyttivät marjat nopeutetulla aikataululla. Myös marjojen poiminta pitää tänä kesänä tehdä nopeutetusti.
- Mustikka odottaa poimijoita paremmin kuin monet muut marjat, mutta ennustetut hallayöt viimeistään lössäyttävät mustikat. Marjat olisi saatava nyt kerralla talteen, jotta onnistuu saamaan marjat hyvälaatuisina, hän toteaa.
- Etelä-Suomessa mustikat pitää poimia kahden viikon sisällä. Sitten niidenkin osalta peli on pelattu, kuittaa Moisio.