Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Poliisi tukahdutti väkivalloin mielenosoituksen Madridissa

Espanjassa poliisi ja mielenosoittajat ovat ottaneet väkivaltaisesti yhteen Madridissa. Puerta del Sol -aukiolle sisäministerin palatsin eteen pyrkineet mielenosoittajat kohtasivat mellakkapoliisin, joka tukahdutti mielenosoituksin rajuin ottein.

Mellakkapoliiseja ja mielenosoittajia Puerta del Solin aukiolla 4. elokuuta.
Mellakkapoliiseja ja mielenosoittajia Puerta del Solin aukiolla 4. elokuuta. Kuva: Sergio Barrenechea / EPA
Avaa Yle-sovelluksessa

Mielenosoittajat pyrkivät valtaamaan La Puerta del Sol -aukion takaisin, mutta kohtasivat yli 200 poliisia, jotka valvovat aukiota kolmatta päivää peräkkäin. Mellakkapoliisi hyökkäsi rajusti mielenosoittajia kohti.

Öinen yhteenotto on vakavin sitten toukokuun puolivälin mielenosoitusten, josta niin sanottu 15-M-liike sai alkunsa. Espanjan talouskriisin ja korkean työttömyyden suututtumat mielenosoittajat vaativat maan poliittisen järjestelmän uudistamista.

Mielenosoittajat pyrkivät valtaamaan aukion takaisin kolmatta päivää sen jälkeen, kun heidät poistettiin aukiolta maanantaina, kertoo El País -lehti.

Lehden mukaan huomattuaan, että aukio on poliisien hallussa, mielenosoittajat päättivät kävellä ympäri Madridia. Joukko käveli Gran Via -katua pitkin, piti 800 hengen kokoontumisen Cibelesin kaupunginosassa sekä toisen kokoontumisen Jacinto Bonavanten aukiolla, josta joukko jatkoi kohti sisäministerin palatsia.

Ainakin parikymmentä loukkantui

Poliisi hyökkäsi 800 mielenosoittajaa kohti Espanjan sisäministeriön kupeessa. Poliisit saapuivat alueelle kypärin, kilvin ja nuijin varustettuina ja jatkoivat hyökkäystään, kunnes saivat raivattua kadun mielenosoittajista.

Madridin kaupungin ensiapukeskus ilmoitti, että kaksikymmentä henkilöä tarvitsi lääkärin apua. Heistä 13 oli mielenosoittajia ja kolme poliiseja. Yhdeksän henkilöä loukkaantui vakavammin ja tarvitsee sairaalahoitoa. Kolme mielenosoittajaa on pidätetty.

Poliisi ilmoitti, että se hyökkäsi mielenosoittajia kohti, koska muutamat mielenosoittajat kiipesivät sisäministeriön säleaidan yli. Mielenosoittajat ovat kieltäneet, että he olisivat provosoineet tai käyttäneet väkivaltaa.

15-M -liike on päättänyt marssia uudellen perjantai-iltana kello kahdeksan aikaan kohti Puerta del Solin aukiota.

Suosittelemme