Ohikulkija törmää Paulaojantien varrella yllättävään näkyyn: ojan pientareilla, metsän reunoilla ja jopa kalliokivillä kasvavat niin monivuotiset kuin kesäkukatkin. Puutarha piti aikanaan perustaa metsään, kun maata ei riittänyt puutarhakäyttöön.
- Sitä ei ollut, kaikki maa piti kylvää ja niittää viljalle ja heinälle. Kukille ei ollut tilaa muualla kuin pientareilla ja metsän reunalla, Eila muistelee. Lypsykarjatilan emäntä jakoi aikanaan myös jalasjärveläisten posteja.
Puutarhaharrastuksesta on sittemmin tullut Latvaloille elämäntapa. Istuttamista, kastelua ja muuta huolenpitoa riittää varhaiskeväästä myöhäissyksyyn.
- Joo, sitä piisaa, mutta kun kasvit istuttaa taajaan, ei tarvitse niin kovin paljon harventaa ja nyppiä, Eila puhuu kokemuksella. Kevättalvella hän kasvattaa sisätiloissa siemenistä lähtien osan kesäkukista, osan Latvalat ostavat puutarhoilta.
Työnäytöksiä entisajoilta
Metsän lomasta pilkahtaa esiin myös entisajan elosta kieliviä työnkuvia. Arvo on kerännyt tilalta ja muualta vanhoja työkaluja ja -koneita ja työstänyt niiden avulla metsään "työnäytöksiä".
- Täällä on asuttu aikanaan vaatimattomasti, ei ole ollut koneita, ei hevostakaan kaikilla, vaan väki on tullut toimeen alkeellisilla työkaluilla. Olen halunnut tuoda nykypolvelle esille vanhaa elämänmenoa, Arvo kertoo.
Metsäpuutarhasta voi löytää niin halonhakkaajan, pyykkiä pesevän emännän kuin pontikan keittäjänkin. Eikö hirvittänyt kyhätä metsän korpeen pontikkatehdasta?
- Ei yhtään, poliisikin on sen käynyt jo kuvaamassa, isäntä nauraa. Metsäpuutarhan nähtävyydet eivät ilahduta vain tekijöitään, vaan sana on kiirinyt ja vieraita ihmisiä kulkee Paulaojantietä katselemassa Latvaloiden metsänreunoja.
- Outoa porukkaa kulkee, mutta linja-autolla ei ole vielä tultu. Tämä näyttää kiinnostavan iäkkäämpiä ihmisiä, Arvo kertoo.
Kompostimultaa ja kanankakkaa
Metsäpuutarhan istutuksia on rajattu runsailla kivetyksillä. Osa kasveista kasvaa kalliollakin.
- Kompostimultaa, kanankakkaa ja tarpeeksi kosteutta, Eila paljastaa kasvatusniksejään.
- Meidän tontilla on paljon kiviä. Niitä on kerääntynyt, kun tilalla on raivattu peltoja. Olemme siirrelleet niitä paikasta toiseen. Tämä on vähän niin kuin kivenpyörittäjän kylä, Eila nauraa.
Latvalan puutarhassa vilkkuu kukkaloistona myös monia matkamuistoja.
- Aina on ollut lapio auton perässä, kun on reissattu. Aina sitä jotain löytyy, kun pitää silmät auki, Arvo tuumaa.