Löydös on merkittävä erityisesti kaamosmasennuksen ja valohoidon kannalta.
Tutkimusryhmä todisti soluvärjäyksellä valolle vasteellisen OPN3-proteiinin, opsiinin, sijainnin ihmisaivojen 18 eri alueella. Niitä sijaitsee aivoissa muun muassa mielihyvään ja masennukseen liittyvien serotoniinin ja melatoniinin tuotantoon ja varastointiin erikoistuneilla alueilla.
Tähän mennessä suoraan valoon reagoivia soluja on paikannettu muun muassa hiirien ja liskojen aivoista.
Valkee-kirkasvalokuulokkeen keksijän Juuso Nissilän mukaan tutkimuksessa löydetyt proteiinit reagoivat valoon ja vaikuttavat siten hermoimpulssien kulkuun.
Laitteessa valo suunnataan korvakäytävän kautta suoraan aivoihin.
Tutkimustuloksesta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Kaleva. Lehden haastatteleman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkärin Timo Partosen mukaan tutkimustuloksia tarvitaan kuitenkin vielä lisää, ennen kuin laitteen teho voidaan todistaa.
Hänen mukaansa myöskään haittavaikutuksista ei ole julkaistu tuloksia.
Ryhmä esittelee havaintonsa pohjoismaiden fysiologien vuosikokouksessa Bergenissä Norjassa tulevana viikonloppuna.