Sisäasiainministeriö on tehnyt ehdotuksen toimintamallista, jonka avulla syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä mahdollisimman tehokkaasti.
Syrjäytyminen on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina, mikä näkyy erityisesti koulupudokkaiden määrän kasvuna, väkivaltarikostilastoissa sekä alkoholiongelmien lisääntymisenä, toteaa työryhmää johtanut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Anneli Taina.
Tainan mukaan syrjäytymisessä on nähtävissä yhä suurempaa yhteiskunnan kahtiajakautumista, jolloin osa kansasta voi yhä huonommin.
- Syrjäytyminen voi tulla esille erilaisena yhteiskunnan ääri-ilmiöiden lisääntymisenä, kuten nyt Britanniassa on nähty, Taina sanoo.
Taina näkee yhteiskunnallisen pahoinvoinnin johtuvan muun muassa taloudellisista vaikeuksista sekä perheissä esiintyvistä ongelmista.
- Viranomaisilla on nykyisellään hyvin vähän keinoja ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja puuttua ongelmiin, Taina toteaa.
Työryhmän ehdottamalla toimintamallilla syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä yhdistämällä alueellisten viranomaisten, järjestöjen ja elinkeinoelämän yhteistyötä.
Työryhmän esitys luovutettiin sisäasiainministeri Päivi Räsäselle tänään tiistaina.